Tyynyjä värjäten ja virkaten

Kun olin värjännyt kaksi liian lyhyttä lakanaa verhoiksi näin


laitoin jälkivärjäykseen lillumaan vanhan valkoisen tyynyliinan.

Jauhemaisilla väreillä värjätessäni väriä on jälkivärjäyksissä riittänyt vaikka kuinka reilusti. Mutta samoin kuin edellisellä kerralla nestemäisellä värillä värjätessäni, jäi viimeisen kokeilun väri tosi haaleaksi. 

Tyynyliina näytti lähinnä siltä, kuin se olisi värjäytynyt pyykissä nuhruisen kellertäväksi. 

Onneksi suihkutettavia värejä oli vielä hieman jäljellä. Samalla kun viimeistelin niillä  verhot, lisäsin tyynyliinaan väriä. Sitten rypistin tyynyliinan haitarimaiseksi ja jätin mytyn yöksi pyykkitelineelle.




Rypistys muotoili värit satumetsäksi. Värit ovat edelleen paljon vaaleammat kuin verhoissa, mutta nyt tyynyliina on kuitenkin käyttökelpoinen.


Toinen puoli jäi vähän pliisuksi, mutta sen voi pitää tyynyn alapuolella.


Äidin tilaama isoäidinneliötyyny on jo monta vuotta vanha. Tyynyn toinen puoli on yhtä isoa ruutua. 


Toisella puolella on monta pientä ruutua. Lanka on nallea ja muuta samanvahvuista lankaa. 


Tyynyjä löytyy lisää hakusanalla tyynyt.

Tässä muutama tyynylinkki

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa