Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Lampetti uuteen kuosiin

Kuva
Kirpputorin alennusmyynnissä loisti aika ruma lampetti. Se oli rihkamakullan värinen ja siinä roikkui kauniita, mutta lamppuun liian suuria, kristalleja. Plussaa oli se, että lamppu oli sähkömiehen tarkistama eli turvallinen. Ensimmäiseksi kiskoin kristallit irti, ja pistin ne talteen toista käyttötarkoitusta varten. Toinen vaihe oli yhtä helppo ja nopea. Suojasin maalarinteipillä sähköjutut, ja spreijasin lampetin pihalla pinkiksi. Maalasin kehikon kahteen kertaan, ettei alkuperäinen väri kuultanut läpi. Kun maali oli kuivunut, kiinnitin kehikkoon kymmeniä pieniä fasettihiottuja lasihelmiä jotka, valon niihin osuessa, loistavat melkein kristallin lailla. Suurin osa helmistä on kirkkaita, mutta pistin niiden sekaan myös muutaman kehikon värisen. Lampulle oli juuri sopiva paikka sohvan yläpuolella. Paukautin naulan kirjakaapin seinään ja kävin sohvalle lukemaan romskua. Lampetti on vähän lälly, mutta siinä on hyvä valo.  Lisää tuunattuja valaisimia löytyy hakusanal

Ensimmäisiä kevätvauvoja

Kuva
Pienenpieni pupuvauva loikki aamuvarhaisella esiin liiterin seinän alla olevasta raosta. Se istui hetken seinivieressä ja rohkeutta kerättyään jatkoi matkaa autoni alle. Se pomppi niin nopeasti, että sen töppöset näyttivät olevan koko ajan ilmassa. Saatoin ikkunasta käsin seurata sen tutkimusretkeä. Välillä se tuli pois auton alta ja kohta se taas kurkisti renkaan takaa. Seuraavaksi se juoksi ylös pihan loivaa mäkeä, pysähtyi hetkeksi lintulaudan alle ja jatkoi vikkelää menoaan takaisin suojaisammalle paikalle, pihakeinun alle. Pupulasta katsoessa ei voinut olla tulematta iloiselle mielelle. Niin vallattomasti se hyppi ja pomppi ja kierähti välillä pitkäkseen kosteaan varvukkoon. Ensimmäiset oravavauvat ilmestyivät pihalle jo pari viikkoa sitten. Kaksi suloista palleroa tutustuu suureen maailmaan yhdessä. Missä on Ykkönen, siellä on myös Kakkonen. T oinen pallero tyytyy syömään lintulaudalta tippuneita siemeniä, mutta sen rohkeampi sisarus opettelee sinnikkäästi kiipeämään

Missu haluaa osallistua - kaikkeen!

Kuva
Minulla ei ole kokemusta kissanpennuista, joten en tiedä ovatko  ne kaikki yhtä uteliaita. Köllöttelin sohvalla Missu peittonani, ja katsoin saksalaista jännäriä. Kesken ohjelman Missu hyppäsi pois mahani päältä ja kiipesi näppärästi hyllylle katsoakseen kuvaa lähempää. Ohjelma ei vissiin kiinnostanut Missua pahemmin. Se pisti nenänsä aivan kiinni ruutuun, kurkisti telkkarin taakse ja päätti ruveta pureskelemaan  vieressä roikkuvan verhon hapsuja. Missu pysyi välillä poissa hellalta, mutta nyt se taas hyppii sen päälle jatkuvasti. Paha juttu! Toistaiseksi olen onnistunut häätämään sen kuumalta puuhellalta, mutta pari päivää sitten se ponkaisi suoraan sähköhellalle, jossa oli kiehumassa pottuja ja kananmunia.  Sain vinkin suihkauttaa suihkepullosta tilkan vettä Missua päin aina kun s e on menossa hellalle tai on jo siellä. Häveten otin konstin käyttöön ja tehostin kieltoa vihaisella äänenpainolla. Missu oppi nopeasti, että paikka on kielletty mutta ei välitä siitä. Se  hyppää ään

Mökkejä vuorataan laulun hinnalla

Kuva
Rouva Kirjosieppo kotinsa ovella Osallistuimme kaverini kanssa monen muun suomalaisen tavoin Miljoona pönttöä -talkoisiin. Pönttöjä oli pihalla jo ennestään, mutta uusia mökkejä tarvittiin lisää.  Useimmissa pöntöissä asustavat sini- ja talitiaiset ja kirjosiepot.   Kirjosiepot valloittaisivat mielellään kai vaikka kaikki pöntöt, mutta tiaiset pitävät aika hyvin puoliaan.  Sinitiainen kyllästyy joskus häiriköintiin ja tekee pesän rauhallisempaan paikkaan. Siepot tappelevat mökeistä myös keskenään. Höyhenet vaan pölähtelevät, kun kirjosieppopojat mittelevät taivaalla. Kirjosiepot ovat eloisia pieniä lintuja, ja niihin kiinnittää huomiota helpommin kuin harmaasieppoon.  Harmaasieppoja asuu pihalla ainakin kaksi parikuntaa, toinen toisella ja toinen toisella puolen taloa, vintin tuuletusluukun reunalaudalla. Pesästä näkyy maahan vain linnun pää ja kaksi nappisilmää. Kymmeniä, kymmeniä vuosia sitten harmaasieppo rakensi pesän mökkinaapurimme souturukkaseen. Rukkanen oli ollu

Lintuja katsomassa

Kuva
Vaikka Mäntymäen pihapiirissä on paljon lintuja, käymme kaverini kanssa  keväisin ja syksyisin monilla linturetkillä. Mukana on tietysti teetä ja voileipiä, ja jos kaapissa sattuu olemaan, niin makoisia pikkuleipiä. Tänä ja viime keväänä ilahduin erikoisen paljon kottaraisista. Muistan lapsuudesta isot kottaraisparvet, mutta ennen viime kevättä en ollut nähnyt yhtään kottaraista ainakaan kymmeneen vuoteen. Saan ihailla kurkia ja joutsenia kotipihalta käsin, mutta silti nuo ihanat linnut lumoavat aina myös linturetkillä. Joutsenten siipien läpse matalalla pään yläpuolella koskettaa sydänjuuria kummallisella tavalla. Joutsenten, kurkien ja hanhien saapumisäänet kuuluvat paljon ennen lintujen saapumista näköetäisyydelle.  Äänet taivaalla hymyilyttävät.  Ne kertovat, että talvi alkaa menettää valtaansa. Tänä vuonna onnistuimme näkemään pe lloilla ja rannoilla tavallista useampia isoja kurkiparvia. Oli aika

Karttahuone

Kuva
Minulla on omituinen mieltymys karttoihin.  Ne ovat niin nättejä.  Olen kai aina säästänyt kaikki mahdolliset kartat. Piironginlaatikko  alkoi vähitellen pursuta tiekarttoja, karttoja kaupunkilomilta,  metsäkarttoja, ukin vanhoja karttoja Karjalasta, isoja ja pieniä Suomen  karttoja, käsin piirrettyjä karttoja ... Jemmasin jopa taskukalentereiden  kartat nakatessani vanhat allakat uuniin, ja hajotin pari joutavaa karttakirjaa askartelua varten. Usein valikoimaa selatessani ajattelin, että kartoilla tapetoitu huone  olisi ehkä aika kiva. Nyt minulla on sellainen huone. Äkkiäkös se syntyi,  kun vaan pääsin alkuun. Tapetointiin tarvittiin vain seinäliimaa.   Jotain paikkauksia teen ehkä vielä joskus, ehkä lähinnä silloin, jos siirrän varastohyllyn toiselle seinälle. Sen takana seinä on edelleen maalipinnalla. Se oli kohtalaisen sievä vihertävä seinä, mutta ei se vetänyt vertoja karttatapetille.   Karttoja jäi vielä paljon muuhunkin j

Rusakkovauvat sisäpupuina

Kuva
Omena ja Pähkinä päiväunilla. Näin keväisin tiedotusvälineissä muistutetaan ihmisiä siitä, että villieläinlapset ja linnunpoikaset pitää jättää rauhaan. Niitä ei saa omaksi ilokseen kosketella saatikka viedä kotiin. Vasta kun on aivan varma, että ne ovat jääneet heitteille, niitä voi - ja pitää - auttaa. Niin suloisia kuin vauvelit ovatkin, muistutuksesta kannaisi ottaa vaarin. Vanhemmilleni tuotiin silloin tällöin pulaan joutuneita lintuja tilapäiseen hoitoon. Kellarissa majaili esimerkiksi vammautunut ja kiukkuinen joutsen, kylmettynyt fasaani ja siipirikko mehiläishaukka.  Kerran vanhempani saivat hoidokikseen hirvenvasan. Hirviemo vasoineen oli kuljeskellut pellolla. Jostain syystä vasa oli kipaissut muutaman kymmenen metrin päähän emosta ja jäänyt tienposkeen katselemaan ympärilleen. Emo oli jäänyt pellolle odottelemaan karkulaisen paluuta. Paikalle sattuneet ihmiset olivat nousseet autosta silittämään vasaa, jolloin sen emo oli pinkaissut metsään ja jäänyt sille tiell

Herkkusuu Missu

Kuva
Lapsuudenkodissani oli koiria, jotka söivät suurinpiirtein  samaa ruokaa kuin muutkin perheenjäsenet.  Aamuisin äiti tarjosi niille aamukahvia ja siihen sekoitettua pulla- tai leipämössöä.  Nyt tuntuu hassulta, että koirat joivat joka päivä kahvia, mutta se aikanaan ollut mitenkään outoa.  Sekä Lassie, Niina,  että saksanseisojat, Mona ja Ringa, olivat terveitä ja tyytyväisiä koiria. Ne kaikki elivät yli kymmenen vuotta.  Sen lisäksi että koirat söivät kuin ihmiset, niille annettiin äidin valitsemat, mahdollisimman kauniit nimet. Missu taitaisi olla iloinen, jos se saisi ihmisten herkkuja. Ainakin se sisukkaasti yrittää osingoille.  Eilen nousin pöydän äärestä ottaakseni lusikan viereiseltä tiskipöydältä. Kun käännyin istuakseni takaisin pöytään, oli Missu jo nuolemassa vaahtoa cappuccinostani. Vaahtoa leuassaan se hyppäsi viattomana koppaansa ja lipoi tyytyväisenä naamaansa. Astiat kannattaa nostaa heti syönnin jälkeen tiskikoneeseen tai käy kuten kuvassa. Jäätelö on Mis

Kattilankannesta kello ja kulhosta kattolamppu

Kuva
Emaliastiat ovat jotenkin suloisia. Hankin niitä jo vuosia ennen kuin ne tulivat muotiin ja niiden hinnat nousivat. Muistan ostaneeni kirppikseltä uudenveroisia kulhoja viidelläkymmenellä ja lautasia kymmenellä pennillä. Siinä pieni päässälasku lukijoille. Muuttaessani Mäntymäelle kokoelmani karttui, koska sain pitää talon entisen omistajan käytetyt kipot. Kerran sain kirpputorilta kaupantekijäisiksi pinon vähän rähjäisiä ja emalikulhoja, joiden elämä jatkuu kukkaruukkuina sisällä ja ulkona.  Kuvan kello on entinen kattilankansi, josta oli sopivasti irronnut nuppi. Sen reikä oli aivan samankokoinen kuin kellonviisareiden tappi. Operaatio  Uusi Kello Tupaan oli siis helppo ja supernopea tuunaustehtävä. Irrotin rumasta muovikellosta koneiston ja viisarit ja siirsin ne kanteen. Kello edistää varttitunnin viikossa, mutta se on vain pieni vika kauniissa kellossa. Tuvan kattovalaisimeksi uhrasin ehjän kulhon. Iskin naulan sen pohjan läpi ja juttu oli sillä selvä. Naulanreikä ei ol

Pitsihörhelö kattolamppuna

Kuva
Jotkut kirpputoriostokset ovat löytöjä ja toiset taas eivät niinkään. Mutta onneksi harhaostoksiakin voi usein uudistaa tai pistää ne eteenpäin toisten iloksi tai riesaksi. Ostin vuosia sitten valkoisen jakun, joka oli kauttaaltaan koristeltu pitseillä. Upouusi jakku ylläni olin nousemassa autosta mennäkseni maitokauppaan, jolloin Heidi-tyttäreni tokaisi. " Mikä tuo on? Jos aiot se päällä mennä kauppaan, niin minä en tule mukaan." Pitsejä oli kieltämättä aika reilusti, ja näytin se päällä lähinnä kermakakulta. Niinpä ostos päätyi pahvilaatikon pohjalle. Se odotti siellä käsittelyä vuosikausia. Lopulta ratkoin siitä pitsit, jotka lojuivat laatikonpohjalla vähintään yhtä pitkään.  Kevään mittaan olen tuunannut jo kertaalleen tuunaamiani varjostimia. Kaipasin sinisellä kiurujen yö -tapetilla tapetoituun makkariin lisävaloa, joten näpertelin kattoon valkoisen pitsiunelman epäonnistuneen ostokseni suurimmasta pitsistä. Se oli leikattu vinksinvonksin, enkä ruvennut sitä o

Muistitauluja

Kuva
Onhan se vähän kamalaa, kun näkee roskiskamat käyttöesineinä. Se tarkoittaa sitä, ettei oikein voi heittää mitään roskiin. Ei ainakaan heti. Kyllä minä pari kertaa vuodessa kahlaan varastoni läpi siinä toivossa, että jotain joutaisi roskiin.  Viimeksi kun siivosin, niin metallikeräykseen lähti kaksikymmentä vääntynyttä naulaa. Ne vääntyvät käsittelyssäni helposti, ja siksi jätänkin lähes kaikki naulaamista vaativat hommat kaverilleni.  Metalliroskiin päätyi myös omituinen, hyvin ohuesta rautalangasta tehty vieteri, joka oli alkanut purkautua. En ollenkaan ymmärrä mistä se oli tullut, mutta se kammotus takertui uusiin sukkiksiini, ja niihin tuli silmänpako. Luovuin myös pussillisesta tilkkusilppua. En ehkä olisi siitä luopunut, mutta en saanut uunia syttymään ja käytin ne sytykkeinä. Möykkyyn mennyt tyynyntäyte lensi roskikseen kuin  myös läjä rumanvärisiä posliininsirpaleita. Siivous jäi kesken, kun löysin taas jotain mistä aloin työstää. Suurimmasta

Missun kevätleninki

Kuva
Vanhassa talossa on joskus viileää, ja karvattomalle  kissalle saattaa tule vilu.   Kun Terttu-serkkuni kuuli, että Missun ainoa jumpperi oli mennyt pieneksi, hän tarjoutui neulomaan neidille ruusunpunaisen leningin.  Missu oli heti tosi kiinnostunut neuleesta. Se viskeli sitä ilmaan ja yritti antaumuksella jyrsiä nappeja. Mutta annas olla, kun ennen uunin lämmittämistä yritin pukea ihanuutta Missun ylle. Silloin kattia vietiin. Se syöksyi sohvan alle ja sieltä samaa kyytiä peiton alle piiloon.  Viesti taisi olla, että Missu voi kyllä hyvin odotella tuvan lämpiämistä peiton alla. Myöhemmin yritin yhtä huonolla menestyksellä pukea Missulle mekkoa. Ehkä neljännellä kerralla onnistuin jo pujottamaan peräti sen toisen etutassun hihaan. Missu on itsepäinen kissa. Pukemista treenattiin kaksi päivää, ja sitten yhtäkkiä Missu olikin yhteistyöhaluinen. Se yritti  vieläkin purra nappeja, mutta ei muuten enää vastustanut pukemista. Se oli oikein tyytyväinen lämpimään leninkiinsä ja po

Jakkaroita ei koskaan ole liikaa

Kuva
Pienehköjen huonekalujen tuunaaminen on hauskaa. Ne valmistuvat nopeasti ja jos tulos ei miellytä, ne voi melkein yhtä nopsaan tuunata uudestaan. Yleensä teen hionta- ja maalaushommat pihalla, mutta ei mahda mitään jos innostus iskee talvella. Silloin pöly peittää huonekalut ja lattiat, mutta pölynimuri on keksitty. Tuvan puinen pöytä on toiminut monen askaroinnin alusena, ja se taitaa kyllä vähän näkyä sen pinnassa.  Sadesäällä porstua muuttuu pieneksi työpajaksi, missä voi puuhaillessaan kuunnella pihalta kuuluvia ääniä. Kuvan jakkaroista sai takapuoleen tikkuja, maalipinnat olivat lohkeilleet, ja niiden ruosteiset jalat heiluivat ruuvien puutteessa. Hioin jakkarat kauttaaltaan kevyesti ja tungin istuinosien isoimpiin koloihin pakkelia.  Paremmassa kunnossa olevan jakkaran maalasin siniseksi ja sen jalat valkoisiksi. Metallijalkojen maalaus oli hankalampaa kuin puisen istuinosan, mutta tuli niistä ihan välttävät. Spraymaalilla pinnan olisi kai saanut tasaisemmaksi. 

Ulkohuussitunnelmaa sisävessassa

Kuva
Mitä enemmän saan värejä ympärilleni, sen enemmän niitä haluan. Vessan seinät olivat siistit mutta persoonattomat. Ne oli tapetoitu lasikuitutapetilla ja maalattu vaaleanvihreiksi. Mainoksen mukaan pintaa elävöittivät kaislat vai olikohan ne jotkut heinät. Lueskelin vintissä 1960-luvun aikausilehtiä, joita talon entinen omistaja jätti minulle perinnöksi. Valikoimassa on esimerkiksi Me Naisia, Hopeapeilejä ja Seuroja.  Vanhoissa lehdissä on mielenkiintoisia artikkeleja ajalta jolloin olin lapsi. Katselen mielelläni myös kuvia sen ajan muodista, koska pidän 60-luvun kankaista. Lehtien karheahko pinta tuntuu käteen miellyttävämmältä kuin nykyisin käytetty ärsyttävän liukas paperi.  Innostuin lukemaan mainoksia, joissa asiat esitetään juurtajaksain kuten vaikkapa seuraavissa kynsilakka- ja deodoranttimainoksissa: " Kynsilakka joka kestää kauemmin. Joka ei lohkeile. Kaikille käsille. Myös vauhdikkaille. Pullo jota voitte pitää kädessänne. Katsokaa kuvaa. T

Ystäväni, oravat

Kuva
Vieraita näkyvissä! Oravat ovat usein tahtomattaan vitsikkäitä, ja niiden temmellystä on hauska seurata. Oravien määrä ja tavat vaihtelevat vuosittain. Joku vuosi ne kesyyntyvät helposti, ja joskus ne taas pitävät pientä etäisyyttä. Talvisin oravat ovat vieraampia kuin kesällä, jolloin varsinkin poikaset ovat tutustuvat ihmisiin helposti. Tosin ensikohtaamiset jännittävät poikasiakin. Monilla oravilla on erikoistuntomerkkejä, joiden mukaan ne saavat nimensä.  Kaksoset,Tik ja Tak, nimettiin niiden omalaatuisen naksuttamisen takia. Mustahäntä erottui komean mustanpuhuvan häntänsä ansiosta. Pulla ja Pallo olivat hellyttäviä pyöreitä pikkunassikoita. Punaturkin turkki loisti kauas. Mamma oli imettävä äiti... Kun oravien on aika lähteä ja etsiä oma reviiri, jään aina hetkeksi kaipaamaan suosikkejani.   Yksi höperö orava huvitteli seuraamalla minua aamuisin postilaatikolle, ja toinen pujahti porstuaan heti kun silmä vältti. Istuessani ulkorappusilla tunsin Rohkelikon us

Sänkypeitto lasten piirustuksista

Kuva
Olen säilyttänyt suurimman osan tyttärieni lapsina tekemistä  käsitöistä ja piirustuksista. Lasten omatekoiset lahjat ovat aina  olleet arvokkaita ja ansainneet kunniapaikat.  Tämä taitaa olla minun kuvani.  Lasten kangasväreillä lakanakankaille piirtämät työt ovat ehtineet toimia monissa eri tehtävissä. Esimerkiksi Heidin taiteilema purjevene   oli ensin pöytäliina, jonka Heidi isompana ompeli tyynyliinaksi.  Johannan piirtämä pupujussi omistuskirjoituksineen ja Leilan piirtämä sirkuskuva ilahduttivat vuoroin pöydällä, vuoroin  leipäkorissa.  Isoimmat työt ovat riippuneet myös ikkunoissa ja koristaneet sohvan käsinojia.  Kankaille on ikuistettu lasten harrastuksia, syntymäpäiviä,  äitienpäiviä, hauskoja tapahtumia ja haaveita. Piirrokset kertovat  heppahöperyydestä, sirkuksesta, kodista, kesästä, eläintarhasta, markkinoista ... lasten mielestä kiinnostavista ja tärkeistä asioista. Silittämällä kankaisii

Lääkelaukut käsiveskoiksi

Kuva
Muistaakseni kirjakerhosta sai muutamalla eurolla pienen lääkelaukun pullollaan laastareita, harsoja ja teippejä. Muovinen valkea laukku oli turhake. Siis niin ajattelin, kunnes hoksasin, että sehän olisi kiva pikkulaukku. Siinä oli  kantohihna ja sisäpuolella sekä vetoketjullinen että avoin verkkotasku.  Päällystin laukun karamellipapereilla, joilla olen päällystänyt paljon muutakin. Levitin reilusti Decoupage-lakkaa molemmin puolin  papereita, ja liimasin ne laukun pinnalle. Muovimaiset paperit oli hankalampi kiinnittää kuin paperipintaiset, mutta lopulta nekin suostuivat pysymään paikoillaan.  Viimeistelin pinnan muutamalla lakkakerroksella.  Laukun hihna oli liian lyhyt aikuiseen käteen. Kiinnitin  siihen kaksi avainrenkulaa ja niihin hajonneen käsilaukun hihnojen  kiinnityslenkit. Pujotin virkatun pitsinauhan päät lenkeistä, taitoin  ne nauhaa vasten ja ompelin nauhat vastakkain. Kun samanlainen laukku osui toisen kerran kohdalle,  tiesin jo