Missu, neiti nokkela

Tänä aamuna heräsin siihen, kun Missu asettui rojottamaan
kaulalleni. Se ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen, vaikka kuinka 
työnsin sitä kauemmaksi. Vasta kun käänsin sille selkäni, 
se suostui nousemaan pois lämpimältä tyynyltään.
Kerkisin juuri torkahtaa uudelleen, kun Missu keksi uuden konstin 
härnätä minut hereille. Se tarttui hampaillaan yötoppini
kuminauhalliseen spagettiolkaimeen ja laski se kimpoamaan
takaisin vasten selkääni. Olin aluksi kuin en olisi sen yritystä 
huomannutkaan, mutta päätin antaa periksi siinä vaiheessa,
kun olkaimet vielä olivat ehjät.

 Pentukissa kun on, kaipaa Missu paljon huomiota. Jos se ei sitä
mielestään tarpeekseen saa, se alkaa tehdä luvattomia temppuja. 
Se pysyi jo välillä poissa hellalta, mutta tänään olen nostanut 
sen kirjoittamisen lomassa sieltä pois ehkä kaksikymmentä kertaa. 
Leivinuuni on vielä eilisen lämmityksen jäljeltä aika kuuma, 
mutta se ei estänyt Missun nojailua uunin kylkeen.


 
MIssu tekeytyy hellalla näkymättömäksi. 


Tähän päivään asti tuvassa oli yksi työpöytä, jonka päälle Missu ei ollut kiivennyt. Siksi laitoin sen sulkalelun pöydälle turvaan vain nähdäkseni, miten Missu ponkaisi pöydälle leluaan hakemaan. Uuden kohteen hoksattuaan Missu hyppäsi pöydälle viisi kertaa peräkkäin. Se maisteli pöydällä turvassa ollutta kukkakimppu, puri modeemin johtoa, ja maisteli radion virtanappulaa. 


Missusta lisää juttuja ja kuvia löytyy tunnisteella don-sfinx.


Missu tutustuu ympäristöön.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa