Lankojen värjäys koukuttaa


Minulla ei ollut aluksi mitään käsitystä, miten lankoja oikeaoppisesti pitäisi värjätä. 
Sen verran katsoin ohjeita vanhasta niksikirjasta, että värin puretusaineena voisi 
käyttää raparperiä, katajaa tai nokkosta. 
Se oli hyvä tieto, koska en halunnut ostaa kokeiluun muuta kuin langat, ja 
pihallani parhaiten menestyvä kasvi on nokkonen. Metsänpohjassa kitui 
muutamia laihoja varsia kasvattava raparperi, ja katajien huonot oksat joutivat pataan.

Jokunen tiili sai kelvata pihan tulisijaksi ja kattilan virkaa ajoi alumiiniastia, jonka 
pohja oli vääntynyt talvella. Unohdin nimittäin tyhjentää saavin, 
jonka pohjan vesi jäätyessään muotoili puolipallon muotoiseksi. Pyöreä pohja 
ei haitannut mitään, sillä saavi keikkui hienosti tiilien välissä. 

Täytin astian puolilleen sadevettä, tungin veteen reilusti nokkosia ja 
vuoronperään erilaisia kasveja, mitä nyt satuin pihalta löytämään. Ainekset 
saivat kiehua kunnes vesi värjäytyi. Noukin reikäkauhalla enimmät roskat pois, 
ja upotin veteen pienehköjä, huolellisesti monesta kohdasta sitomiani, valkeita ja
luonnonvalkeita Nalle- ja Seiska veljes -lankavyyhtejä. Jätin ne lillumaan 
veteen niin pitkäksi aikaa, että väri tarttui niihin kunnolla. 
Huuhtelin lankoja niin kauan, ettei väriä ei enää irronnut. Samalla irtosivat loput roskat. 

 Samoilla kasveilla sai kaivovedellä ja sadevedellä erisävyisiä lankoja. 
Sävyt muuttuivat myös kun veteen lisäsi suolaa tai sokeria tai keitti
lankasoppaa teräskattilassa. Keväällä ja alkukesällä langoista tuli 
enimmäkseen vihertäviä tai kellertäviä ja syksyllä rusehtavia.

Oranssia tai vaaleanpunaista lankaa sai punajuurten kuorilla, vihreää
sinisen lupiinin lehdillä, keltaista tai vihertävää vaaleanpunaisella lupiinilla, 
sammaleella, jäkälällä, lepän- ja koivunlehdillä. Violetin eri sävyjä
syntyi mustikalla ja lämpimän ruskeita sipulinkuorilla, kävyillä, lepänurvuilla,
kaarnalla, samettikukilla ja (syömäkelvottomilla) suppilovahveroilla. Käytin 
myös pari pussillista vanhaksi käyneitä teenlehtiä, mitkä värjäsivät langat ruskeiksi.
Koivun- ja kielonlehdet olivat vähän pettymys, koska niillä värjätyt
langat näyttivät toisten vieressä pliisuilta. Niinpä värjäsin ne uudestaan
eri kasveilla. Langat sietivät keittämistäkin, mitä ei tosin ollut tarkoitus kokeilla. 

Värit ovat kestäneet kaikissa langoissa mainiosti konepesua.
Käyttäessäni puretusaineena katajaa, löytyi neulasia vielä 
neulomisvaiheessakin. En muista millä minkäkin satsin pureutin, 
mutta eipä sillä väliä, koska kaikki värit pysyivät paikoillaan.




Lankojen värjäystä myös

Lupiinilankoja
Raidallisia sipulilankoja
Horsmapusikosta lankoja värjäämään

muita värjäämisjuttuja, esimerkiksi batiikkivärjäystä, tunnisteella värjääminen


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla