Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Mummin piirongin tuunaus, jatko-osa

Kuva
JATKOA Pitäisköhän vähän siivota - JUTTUUN, johon pääsee tästä näin  klik   Aikamoinen homma oli piirongissa, mutta nyt sen on valmis.  Piti ottaa kuva heti ennen kuin ehdin lastata kannen täyteen roinaa. Satavuotias lipasto, vuonna 1892 syntyneen mummini ensimmäinen oma huonekalu, ei olisi vielä lähimainkaan esittelykunnossa, jos kaverini ei olisi ojentanut auttavaa kättään.  Välillä tuntui siltä, että sitä mukaa kun maalia pois rapsutettin sitä tuli lisää. Ei kai se sentään lisääntynyt, mutta paljon sitä riitti.  No joo, kai se on vähän hoopoa poistaa maalia huonekaluista tuvassa, mutta se nyt on sivuseikka. Näkeepähän tuloksen kun siivoaa. Musta piano on nyt harmaa, samoin valkoiset pitsiverhot ja raidallinen riepumatto, ja lattia on täynnä varpaiden jälkiä. Näkee myös missä kaikkialla Missu on tepsutellut. Kun kroppa alkoi väsyä,  rupesi käsi lipsahtelemaan. Silloin pintaan tuli naarmuja.  Opin myös sen, ettei kuumailmapuhallinta kannata pitää liian lähellä pintaa. S

Missu ulkoilee ja tutustuu horsmaan - makuja luonnosta

Kuva
Missu ei voi ulkoilla niinkuin tavalliset kissat. Se ei tarkene, sen nahka palaa helposti ja metsäisellä pihamaallani on sille liikaa vaaroja.  Puolivuotias kissa olisi herkkupala haukoille, pöllöille ja ketuille. Pelkään myös sitä, että Missu uteliaisuuttaan lähtisi tutkimaan luontoa, eikä enää osaisi tulla kotiin.  Ostin Missulle suurimman kantokopan minkä löysin. Siinä on ikkunat joka suuntaan, ja jos veto tuntuu kylmältä, voi Missu kaivautua vilttinsä sisälle.  Hankin myös pienet valjaat, mutta on ollut liian viileää Missun lähteä päiväkävelylle. Enkä ole varma miten homma onnistuu. Olen kerran vasta kokeillut valjaita, eikä kissa oikein viihtynyt kiinni. Valjaiden pukeminen oli jo luku sinänsä.  Muutaman kerran olen ottanut Missun mukaan pihalle  kantokopassaan. Ensimmäisellä kerralla kun pistin sen maahan varjoisaan ja suojaisaan paikkaan pihlajan alle, kipaisi oravanpoikanen tervehtimään sitä ikkunaverkon läpi. Missu pyörähti salamana katsomaan otuksen perään, j

Pitäisiköhän vähän siivota eli mummin piirongin tuunaus

Kuva
Olisihan se mukavaa, jos koti olisi aina siisti. Mutta kun on liikaa tavaraa, menee huusholli herkästi sekaiseksi. Kun tavaranpaljouteen yhdistää -  liian paljon kivaa tekemistä, tunnit eivät päivässä riitä -  tipahtaa siivous helposti tekemislistan loppupuolelle.  Leikkasin jostain 1960-luvun lehdestä kannustuksekseni siivousohjeen, jonka kiinnitin jääkaapin oveen.  Tunnustan, etten ole pahemmin ohjetta noudattanut, mutta hilpeyttä se kyllä hieman lähipiirissä herättänyt . Muutamia päiviä sitten kyllästyin sekasotkuun, ja käytin monta tuntia tavaroiden paikoilleen laittamiseen. Sitten imuroin enimmät villikset, pyyhin pianon päältä pölyt, ja istahdin huilaamaan ja ihastelemaan siistiä tupaa. Silloin mieleeni juolahti kuumailmapuhallin, jonka olin jonkun aikaa sitten saanut käsiini.  Mitenkähän mummin vanhasta piirongista lähtisi puhaltimen avulla maalit irti ... Äkkiäkös se selvisi. Hyvin maali alkoi irrota, ja pöly levitä vastasiivottuun tupaan. Innosta puhkue

Vhs-kasetit ja c-kasettinauhat pussukoiksi

Kuva
Monta vuotta sitten, kerran kierrätys- ja käsityöinnoituksen puuskassa päätin hyödyntää VHS- ja C-kasettien nauhoja. Kokeilu oli ihan kivaa, mutta loppujen lopuksi en materiaalista kovin innostunutkaan. Lisäksi jonkun artikkelin mukaan nauhoista saattaa irrota jotain -ei niin terveellistä - käsiin. Vedin vhs-nauhaa kotelostaan, ja virkkasin numeron 10 puikoilla pyöreän kappaleen. Taitoin sen keskeltä puoliksi ja vi rkkasin sivut yhteen reunoista.  Jätin 20 senttiä kappaleen keskeltä yhdistämättä, ja laukkuun syntyi siten suuaukko. Sen saa suljettua yhdellä napilla. Lopuksi virkkasin kassille lyhyehkön hihnan.  Neulomalla kuteesta tuli pehmeämpää. Innostuinkin neulomaan pyöröpuikolla kaksi pientä veskaa, joissa toisessa on kolme taskua. Taskut sain aikaan taittelemalla suorakaiteen kahteen kertaan.  Molemmissa laukuissa on pienet läpät, jotka sai aikaan t aitteluvaiheessa, ennen sivujen virkkaamista yhteen.  Myös n euleiden reunat virkkasin 4,5-numeron koukulla, kosta virkaten

Makuja luonnosta

Kuva
Olen ollut vähän nirso villivihanneksien käytössä. Nokkosta olen kuivannut vuosikaudet, ja käyttänyt sitä moniin tarkoituksiin. Silloin tällöin olen napsinut myös metsään levinneen  viinimarjapensaan lehtiä teetä varten, mutta muut kokeilut ovat jääneet kertaan tai kahteen.  Esimerkiksi voikukka on maistunut kitkerältä, ja poimulehtiä olen alkuinnostuksen jälkeen kerännyt lähinnä maljakkoon. Nyt päätin vähän kunnostautua alalla, ja aloitin keräämällä pihalta voikukkien lehtiä. Poistin niistä paksut lehtiruodit, ja silppusin lehdet tuoreina smoothieen. Yksistään lehdet edelleenkään antaneet suurenmoista makuelämystä, mutta hedelmien tai m arjojen seassa hienoinen kitkeryys katosi. Olen ehkä vähän myöhässä sikäli, että lehdet ovat jo aika isoja. Pieninä niiden maku on kai vielä miedompi.  Olen nyt testannut lehtiä esimerkiksi seuraavasti: banaani-nokkonen-voikukka-tomaattismoothie, mustikka-nokkonen-voikukkasmoothie, avocado-voikukka-vaniljanmakuinen soijajuomasmoothie. Keräs

Mustikansininen kirjahylly vanhoista laudoista

Kuva
Yläkerran kultahuoneessa oli ennen pieni kirjahylly, mutta se muutti alakertaan. ( Katso juttu   Sarjakuvilla särmää rumaan hyllyyn. ) Siitä saakka kirjat ovat olleet lattialla. Samalla hetkellä, kun kaverini sanoi tekevänsä huoneeseen korkeamman ja kapeamman hyllyn vanhoista laudoista, kipaisin rautakauppaan. Ostos: kolme litraa mustikansinistiä, vesiliukoista kalustemaalia.  Kun löydän mieleisen värisävyn, ostan sitä usein yli oman tarpeen. Kolmen litran hinta on suhteessa litran purkkiin paljon edullisempi, eikä ostos mene hukkaan. Maali säilyy vuosia, ja itseni tuntien tiedän, että vähitellen se vajoaa uusiin tuunauksiin. Kaverini sahasi laudat valmiiksi, ja kauniista sinisestä väristä nautiskellen ne maalasin. Maali on niin peittävää, että yksi kerros riitti muuttamaan vähän nuhjaantuneet laudat somiksi. Maalaus olikin ainoa osio, johon hyllyn valmistuksessa osallistuin. Odotin kyllä malttamattomana, että pääsisin laittamaan siihen kirjoja.  Mustikkahylly tehtiin hukkatila

Sukkahousumatto

Kuva
Pari vuotta sitten hyödynsin sekä omiani että äitimuorin sukka&sukkahousuvarastoja näpertelemällä niistä kynnysmaton. Mattoon kelpasivat erilaatuiset, erivahvuiset, eriväriset, vähän kulahtaneet ja rikkinäisetkin sukkikset ja sukat. Vanhimmat nylonsukat olivat 1950-luvulta, ja s äkissä oli edustettuina sukkia kaikilta vuosikymmeniltä siitä saakka.  Leikkelin tarvikkeista kudetta, ja letitin niistä kolme isoa kerää sukkislettinauhaa. Nylonsukkien kuteen jätin leveämmäksi kuin puuvillaisten mummosukkien. Polvisukat leikkelin pituussuunnassa, ja muita osia paksummat housuosat silppusin kapeammiksi kuin muut.  Työ meni monta kertaa uusiksi toteuttamisvaikeuksien vuoksi. Virkkaus meni ihan pieleen, samoin kuin solmiminen. Tekeleestä tuli niillä konsteilla yksinkertaisesti ruma. Myöskään lettisysteemi ei aluksi onnistunut, vaan matosta tuli hattu.   Työ alkoi sujua vasta, kun taitoin kuusikymmentä senttiä lettiä vastakkain ja ompelin ne yhteen. Sitten aloin kietoa lettiä vähän kerr

Kenkälankit kattilassa ja muita oivalluksia

Kuva
Kenkien plankkaaminen on mukavaa puuhaa, ja lankeissa on nostalginen tuoksu. Ennen vanhaan kun suutareita oli joka kylässä, tuoksu oli tuttu jokaiselle.  Säilytin aikaisemmin lankkeja, harjoja ja liinoja pahvilaatikossa.  Kerran piirsin huvikseni käytöstä poistetun höyrykattilan - mummin peruja, luulen - täyteen hymynaamoja maalipurkkien jämillä.  Ennen kuin älysin täyttää kattilan kenkätarvikkeilla, jemmasin siinä kynttilöitä ja sitä ennen villasukkia ja sitä ennen legoja.  Paistinlastat ovat aina kätevästi esillä hellalla rämässä kahvipannussa.  Keitokset pysyvät puuhellan reunalla lämpiminä, mutta eivät kiehu rautaisen pannunalusen päällä. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä ruosteinen rautakakkara on. Löysin sen pihalta nokkosia kerätessäni. Myöskään teräksisen pannunalusen alkuperäistä tarkoitusta en tiedä. Se näytti vaan niin kivalta, niin otin sen käyttöön. Pitkät neulepuikot pysyvät tallessa ylösalaisin kään

Suklaapurkki roikkui puussa

Kuva
Salzburgin tuliainen, Mozartin kuulien pallomainen peltirasia, joutui odottamaan uusiokäyttöä varmaan viisitoista vuotta. Ei se ihan tyhjänpanttina sentään ollut, koska joskus sen sisällä oli karkkeja tai pähkinöitä. Viimeiset vuodet se kuitenkin viereksi hyljättynä romulaatikossa. Siis yhdessä niistä monista. Yhtäkkiä hoksasin, että purkista tulisi näpsä ruokakippo pikkulinnuille. Iskin ison naulan läpi purkin molemmista puoliskoista, ja naputtelin vasaralla reikien ympärille tulleet terävät reunat tasaisiksi. Sitten tungin pitkän ruuvin, jonka toisessa päässä oli jo stopperiksi sopiva mutteri valmiina, alapuoleksi tulevan puoliskon läpi. Mutta sepä ei pysynytkään sievästi paikoillaan, vaan notkui vinkvonks.  Ruuvia piti lihottaa reiän kohdalta sähkömiehen teipillä, ja jopa rupesi pysymään suorassa, mokoma. Suojasin teipin kuulakärkikynän osalla, sellaisella minkä tarkoitus on kai pehmentää kynää, kun sillä kirjoittaa. Ruuvin yläosaan kiersin rautalankaa ruuvin

Rouvat vaateostoksilla

Kuva
Olemme Anita-kaverini kanssa ihan eri näköisiä ja eri kokoisia. Minä olen pitempää sorttia kuin Anita. Anita on vaalea ja minä tumma. Tykkään kirkkaista väreistä ja yhdistelen kuviollisia kankaita huolettomasti. Anitan mielestä jos yläosa on kirjava, pitää alaosan olla yksivärinen. Eikä meillä ole koskaan ollut  samanlaisia vaatteita, vaikka olemme tunteneet - ai kamala - 53 vuotta. Mutta nyt meillä on kuin onkin jotain samanlaista - kesäleningit! Kuulostaa omituiselta. Kävimme yhdessä shoppailemassa. Kaappasin kirpputorin pöydältä pinkit farkkulegginsit. Eurolla ei voi havitella täydellisyyttä. Pöksyt näyttivät päällä oikein hyviltä kunnes erehdyin kumartumaan. Silloin ne alkoivat valua ja pikkareiden reuna ja vähän muutakin tuli näkyviin. Sama tapahtui kun istahdin.  Mutta ei hätää! Kun viime viikolla pilkoin rintsikat, jäi niistä korvisten tekemisen jälkeen (Katso juttu: Pitsikorviksia.) vielä paljon käyttökelpoista materiaalia. Joustavista olkaimista sai hyvät ja vi

Työkaluhylly hukkatilassa

Kuva
Yläkerran porrastasanteella, kultahuoneen oven takana oli kapea tila. Joskus säilytin tilapäisesti rojuja oven takana, mutta yleensä nurkka loisti tyhjyyttä ja keräsi pölyhiiriä. Työkalut, naulat ym sekalaiset tarvikkeet rojottivat vinttikomerossa, osa lattialla ja osa pahvilaatikoissa pienen pöydän päällä ja alla.  Varsinkin talvella oli tylsä etsiä  tavaroita jääkylmästä vintistä, ja useimmiten rojut jäivät lojumaan pitkin lattiaa.  Viime talvena kaverini sai neronleimauksen ja nikkaroi porrastasanteen hukkatilaan hyllykön työkaluille.  Koko alan täyttävään hyllykköön meni muutama metri vanhoja rimoja ja filmivanerin palasia. Pari päivää sitten sutaisin rimat ja hyllyjen reunat kirkkaankeltaisiksi vesiliukoisella maalilla. Aina kun mahdollista, käytän vesiliukoista maalia. Öljymaalien sotkemia pensseleitä ja teloja on niin tylsä puhdistaa.  Hyllyt päällystin kierrätystaidekirjan sivuilla. Sen kannet olivat ulkonäöstä päätellen uineet jossakin, mutta sivut olivat ihan siis

Itikkasota

Kuva
Lapsuudenystäväni Anita kävi kylässä. Valvoimme yötä myöten maailmaa parantaen ja lopulta raahauduin puolitajuttomana sänkyyn. Missu-kissa jo veteli sikeitä luolassaan = täkistä taiteltu pesä tyynyni vieressä, kun kaivauduin sen viereen.  Ehdin vajota uneen ehkä vartiksi, kun sinnikäs ininä korvanjuuressa herätti minut.  Minut ja Missun.  Missulla on kaksi olomuotoa, vauva ja pantteri. Itikan ininä kello kaksi yöllä herätti vauva-Missun pantterinvaistot, ja se alkoi tehdä hurjia loikkia inisevän otuksen perässä. Välillä pantterin hienot hypyt ilmassa katkesivat ja muks - loikka päättyi suoraan päälleni. Minä myös yritin saada häirikön hengiltä mutta turhaan.  Juuri kun painoin pään takaisin tyynyyn, ininä alkoi uudestaan.  Ja Missu alkoi taas loikkia ja loikkia ja loikkia ... Krooh! Ehdin torkahtaa ehkä reilun tunnin, kun kaikki alkoi alusta. Välillä Missu tarvitsi  lisäenergiaa. Tuvasta kuului rouske, kun se kävi täydentämässä varastoja raksukupillaan. Sitten se jaks

Tilauskoruja

Kuva
Anita-kaverini tarvitsi 80-luvun pirskeisiin korut. Hän esitti korutilauksen näin: "Korvisten pitäis olla isot ja vaikka renkaat, mutta en tykkää kummistakaan. Niin voisitko tehdä sellaiset mutta ei isoja eikä renkaita." Loppujen lopuiksi päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että Anita valitsi helmivalikoimastani mieluisia tarvikkeita, pinkkejä, ruusunpunaisia ja vaaleanpunaisia puuhelmiä. Niistä näpertelin hänelle pienet mutta kohtalaisen näyttävät korvikset ja niihin sopivan rannekorun.  Rannekorun sai näppärästi tehtyä koruvaijerista. Helmien pujottamisen lisäksi tarvitsi vain vääntää vaijerin päihin lenkit, ettei metalli raavi ihoa eivätkä helmet karkaa omille teilleen. Kaikki korujen osat ovat nikkelittömiä. Vaihtoehdoksi askartelin lyhyemmät mutta rehevämmät korvikset. Niiden keskipisteeksi tuli pinkki&kirkas -sävyinen särölasihelmi ja sen seuraksi pinkkejä muovihelmiä.  Molemmat korvikset ovat kepoisia ja sopivat useiden värien kanssa yhteen. 

Kenkähullun vikaa

Kuva
Ennen minulla oli vaikeuksia sivuuttaa kenkäkauppa kurkkaamatta kaupan sisälle. Aika usein pelkkä kurkistus ei riittänyt, vaan lähdin kaupasta kenkäkassi olalla. Ennätys taisi olla kun kerran matkoilta toin kotiin viidet kengät. Se oli jo aika paha oire kenkähulluudesta.  Muistaakseni ostin alennusmyynnistä samalla reissulla kirkkaanpunaiset hollannikkaat, vihreät sandaalit, siniset lenkkarit, mustat kävelykengät ja ruskeat avokkaat.  Yleensä käytän samoja kenkiä kauan ja pistän virheostokset jakoon. Huollan kenkiä hyvin, joten ne kestävät kauan. Pitäisi kyllä opetella laittamaan kantalaput itse, koska niiden vaihdattaminen on kiskurihintaista. Nahkakorot kuluvat pian epäsiisteiksi, mutta onneksi niitä voi korjailla monella tavalla ja monta kertaa. Pinkit kengät saivat jatkoaikaa, kun liimasin korkojen pahiten kärsineisiin osiin strasseja. Niissä oli liima valmiina, joten niitä tarvitsi vain vähän kuumentaa. Muutama strassi on vauhdissa tippunut, ja tarkoitus on li

Kuistin ikkunaverhot

Kuva
Tykkään napeista.  Lapsena leikin mummin nappivarastoilla. Jotkut napit olivat ihan selvästi eläimiä ja jotkut kukkia ja milloin mitäkin mielikuvitusta kutittelevia esineitä. Ratkon aina viskaukseen menevistä vaatteista kaikki napit talteen. Olen jopa ostanut muutamia rumia vaatteita niiden kauniiden nappien takia. Tutut ovat antaneet nappilahjoituksia, ja tyttäreni ovat ostaneet minulle kirpputoreilta muutamia kokoelmia.  Ei napeista paljon iloa ole, jos ne ovat purkissa. Niinpä näpertelin niistä porstuan kolmeen isoon ikkunaan verhot. Ihan hirveä homma! Siihen meni varmaan viikon kaikki illat ja pitkä viikonloppu.  Pujottelin satoja ja satoja nappeja ja helmiä ja rihkamakoruja rihmalankaan. Pötköt ompelin muutamalla pistolla kanttinauhan pätkiin, jotka kiinnitin ikkunan karmin yläpuoleen nastoilla. Nastoja ei näe maasta käsin ollenkaan, vaan napit ikäänkuin pysyvät ilmassa itsestään. Pötköt menivät monta kertaa sekaisin, kun ohut lanka kiemurteli miten sattui

Karttahuoneen kaappi

Kuva
" Kohta sinä sen tuunaat", sanoi Terttu-serkkuni kaksi päivää sitten, kun tutkimme työhuoneeni kaappia.  Kaappia esitellessäni satuin mainitsemaan serkulleni, etten muuten ole vielä tehnyt kaapille muuta kuin maalannut yläkaapin sivuseinät samalla taivaansinisellä kuin huoneen muurin. Kaappi on peräisin kälyni Tiinan mummon keittiöstä 1950-luvulta. Kun sen vuosi sitten sain, se oli alkuperäisessä kuosissaan, kermanvalkoinen.  Kaverini täydensi kaappia viime kesänä lisäämällä siihen pöytälevyn ja hyllyt. Pöytälevy on ovi tuvan kaapistosta ja hyllyt ovat vanhoja lautoja liiterin perukoilta.  Yläkaapin sivuseinään hän kiinnitti kolme pientä, siniseksi maalaamaani maustehyllykköä lankarullille ja muille pienille tarvikkeille.  Kaappi on todellinen näpertelijän aarrevarasto. Sen uumeniin saa tungettua tolkuttomasti roinaa pois silmistä. Valitettavasti se ei silti tarkoita sitä, että huone pysyisi järjestyksessä. Päivä serkkuni visiitin jälkeen menin hakemaan yläkerrast