Tuulikelloja
Tuulikellojen kilinä kuulostaa mukavalta, ja nyt on juuri sopiva aika näperrellä niitä lisää.
Teen kelloja kierrätysmateriaaleista, paitsi tiukuja ostan joskus lisää. Olen nimittäin pihistänyt kellot jo kaikista tonttulakeista ja parista tylstästä joulukoristeesta.
Kun tuulikellot ovat aikansa kilisseet, teen niihin usein muutoksia tai käytän osat johonkin muuhun.
Kun tuulikellot ovat aikansa kilisseet, teen niihin usein muutoksia tai käytän osat johonkin muuhun.
Ruostuneista avaimista tulee hauskoja koruja, ja avaimia ja sekalaisia metallirinkuloita olen upottanut valamiini pieniin porraskiviin.
Parhaiten heliseviä tuulikelloja olen tehnyt pyykkitelineestä. Moneen kertaan naruilla vahvistettu ja osittain ruostunut pyykkiteline oli jo lopulta matkalla metallikeräykseen. Kantaessani sitä sen jalat kolahtelivat toisiaan vasten ja kili-kili, päästivät kauniita ääniä.
Ei teline mihinkään roskiin joutanut. Kaverini sahasi siitä pieniä pätkiä ja porasi niihin reiät siimaa varten. Telineestä saa monta kelloa, koska yhteen menee vain muutamia.
Tänä aamuna näpertelin uuden kellon varttitunnissa. Pitempi aika kului osien etsimisessä. Kiinnitin siimalla mummini vanhan alumiinisen espressokeittimen osia ja kolme palaa pyykkitelineestä toisiinsa. Siimaksi kelpasi viime vuonna edesmenneen isäni uistelusiima, jonka kylkeen oli kirjoitettu:
Vanhoja siimoja, eivät kestä suuria kaloja.
Vanhoja siimoja, eivät kestä suuria kaloja.
Askartelussa siimat ovat vielä aivan hyviä. Liukkaiden siimojen solmiminen on vähän ärsyttävää. Pitäisi opetella tekemään kunnollisia solmuja, niin ei tarvitsisi joka kerralla tehdä viittä solmua ja paria varasolmua.
Viime kesäisessä kellossa viemärin reikäosassa roikkuu lukkojen osia ja muttereita.
Lisää roikkuja
