Matonkuteita yli oman tarpeen, matonkudeverhot tupaan
Äitini on himoleikkaaja. Hän leikkelee talteen kiinnostavia lehtijuttuja ja kirjekuoria
ja kaikkia muita joutavia papereita muistilapuiksi, mutta yksi leikkelyhimo on
ylitse muiden: matonkuteet. Kiinnostavaksi asian tekee se, ettei äiti ole ikinä
kutonut yhtään mattoa. Siivosimme sisareni kanssa äidin valtavia matonkudevarastoja
päiväkausia. Nyt ne kaikki ovat sievästi järjestyksessä, värien mukaan lajiteltuina
lukuisissa suurissa pahvilaatikoissa.
Matonkuteista voi tehdä muutakin kuin ryskyttää niistä mattoja kangaspuissa.
Olen virkannut niistä pyöreitä mattoja ja neliskulmaisia istuinalusia,
mutta pölyävien kuteiden virkkaaminen alkoi lopulta vähän kyllästyttää.
Sitä puuhaa jatkan kesällä pihalla, missä kankaista irtoava pöly saa levitä
minne haluaa.
Ratkaisin aluksi kaksi kikkanaa tyynyliinaa ja ompelin niiden yläreunoihin
kujat verhotankoa varten. Sitten siksakkasin entisiin tyynyliinoihin kuteita
vieriviereen. Tyynyliinojen pitsit jätin näkyville keskelle verhoja. Ikkunaa vasten
jäävälle puolelle en kuteita ommellut. Vaikka tein vain kaksi vajaat kuusikymmentä
senttiä korkeaa salusiinia, meni työhön melkein koko päivä. Osa ajasta tosin kului
kuteiden valitsemiseen. Satoja värikkäitä keriä katsellessa kun meinasi tulla
runsaudenpula. Tuntuu kodikkaalta katsella verhoja, joissa on kuteita
mummin kävelypuvusta, isän pyjamasta, lapsuuden kesämökin pöytäliinasta ja
monista muista tutuista kankaista.
 |
Matonkudeverhot tuovat muistoja mieleen. Lisää verhojuttuja hakusanalla verhot |
