Taas linturetkellä

Luulin ensimmäiselle linturetkelle (Katso Linturetkellä) lähtiessämme, että olimme myöhässä. Se oli onneksi turha luulo. 



Tämä oli nyt kolmas retki samoille paikoille, ja joutsenia, hanhia ja kottaraisia lenteli taivaan täydeltä. Oli tosi hienoa nähdä viitisenkymmentä kottaraista! 



Edellisessä lintupostauksessa väitin, ettei täällä usein näe valkoposkihanhia. Horisin. En vaan ollut sattunut niiden syysmuuton kohdalle. Lintuja oli niin paljon, että näytti kuin pellolla olisi ollut hanhimatto. Yritin saada niistä jotain lukua, mutta se oli mahdotonta. Parvia tuli koko ajan lisää. 


Suurin osa joutsenista oli siirtynyt muutaman sata metriä sivummalle, ja loput linnuista seurasivat isoa parvea pienissä ryhmissä.


Ensimmäisellä kerralla joutsenten seurassa oli vain neljä metsähanhea. Seuraavalla kerralla niitä oli kymmeniä, ja nyt niitä oli vielä enemmän. 



Päivä oli kuvaamisen kannalta harmillisen hämärä, mutta paljon ihania muistikuvia jäi ajatuksiin. 


Lintujuttuja lisää löytyy tunnuksella linnut ja retkiä hakusanalla retket.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla