Pöytäliinasta tuli pyyhkeitä
Kaapissa on iso pino pöytäliinoja, jotka ovat jääneet vähälle käytölle.
Tytöt ovat kelpuuttaneet muutamia, osan möin kirpussa ja vein kierrätykseen, muutamista olen ommellut tyynyliinoja tai muuta pientä, ja nyt muutin yhden pienen liinan kahdeksi pyyheliinaksi.
Se tapahtui näin helposti.
Repäisin pöytäliinan keskeltä kahtia.
Ompelin repäistyihin sivuihin päärmeet.
Lopuksi ompelin pyyhkeisiin ripustuslenkit.
Sinivalkoiset astiapyyhkeet ovat just sopivia näin Suomi100 -vuonna, jolloin sinivalkoisuus on kunniassa.
Nyt tulee tunnustus.
Tykkään tiskaamisesta. Ei kai kukaan muu siitä tykkää.
On minulla tiskikonekin, mutta kun kaivovesi oli kesällä vähissä totuin taas käsitiskiin. En ole muutamaan kuukauteen käyttänyt tiskikonetta ollenkaan, mutta otan sen kyllä käyttöön kun talo taas täyttyy lapsista ja lastenlapsista ja vävyistä. Rajansa on tykkäämiselläkin.
Tiskausmieltymykseni takia tarvitsen vanhanaikaisia astiapyyhkeitä, juuri liinasta tehtyjen kaltaisia puuvillaisia. Ne kestävät kuumaakin pesua, siliävät helposti ja kuivahtavat nopsaan uuninkyljessä. Ilonsa kullakin.
Heti perään toinen tunnustus.
Tykkään myös silittämisestä ja mankeloimisesta. Äitimuori sanoo, ettei tiedä ketään muuta joka silittäisi vapaaehtoisesti.
Silittäessä tai mankeloidessa ei tarvitse ajatella mitään. Pää on silloin ihan tyhjä. Siliävästä kankaasta nousee hyvä tuoksu, ja tiukat niput on mukava laittaa kaappeihin. On ihanaa pujahtaa mankeloitujen lakanoiden väliin tai pukea päälle paperinsileäksi paineltu paitapusero.
En silti silitä läheskään kaikkia vaatteita, ja lakanat ovat välillä ihan luomuina naruilta vetäistyinä. Nytkin päälläni on kovin ryppyinen paitis ja vielä ryppyisempi hame. Käy se näinkin. Enhän syö suklaatakaan joka päivä, vaikka se kyllä maistuisi.
