Tanssin pyörteissä
Harrastin ennenvanhaan tanssimista, ja kävin tanssikursseilla ja lavatansseissa. Työni puolesta hommasin tansseja erikoisryhmille. Kävimme vapaaehtoistoimijoiden kanssa usein tanssittamassa vanhuksia, kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia.
Tanssiminen oli tosi mukavaa, eikä kommelluksia puuttunut.
Tässä muutamia mieleen jääneitä hupsutuksia.
Stay-upit, ihanilla pitseillä koipien ympärille kiristetyt
sukat menettivät juhlahumussa viehätyksensä salamannopeasti.
Tarkalleen sillä
nopeudella, jolla ne alkoivat valua pitkin kinttujani kun olin keskellä
juhlasalin lattiaa. Mitä kiivaammin askelsin kohti naistenhuonetta, sitä
nopeammin sukat saavuttivat määränpäätään, nilkkojani.
Vitivalkoiset koivet olisivat pilanneet juhlalookin, joten
teippasin sukat reisiin siivouskomerosta löytyneellä leveällä maalarinteipillä.
Sukkien riisuminen oli kieltämättä hieman ällöttävää, koska teippi oli
tarttunut napakasti kiinni nahkaan. Tuli ihoa kirkastava kuorinta hoidettua
saman tien.
-
Vanhustentalon päivätansseissa sain erikoisen paljon
aplodeja pyörähdellessäni upouudessa kellohameessani.
Olin mielissäni
luullessani tanssitaitoni miellyttävän yleisöä. Tauolla karu totuus paljastui
kun orkesterin solisti kävi sanomassa, että hänellä menivät sanat sekaisin
tanssiani katsellessa. Varsinkin niitä pitsipöksyjä, jotka vilahtelivat tuon
tuosta hameen alta. Siitä hameesta tuli sitten aika kiva sohvatyyny.
-
Tyynyksi muuttui kertakäytön jälkeen sekin oranssi tunika,
jossa kuulemma loistin akkarivissä kuin liikennemerkki. Että joku viitsikin
aloittaa keskustelun kysymällä, että mitä liikennemerkkiä omasta mielestäni
muistutan.
-
Aika lyhyt oli myös keskustelu yksinäisyydestä.
Salaperäiseksi lappalaiseksi esittäytynyt tanssittajani tiedusteli, että olenko
yksinäinen. Entä tunsinko kaipuuta Lapin maisemiin? Enpä juuri, taisi olla
väärä vastaus, koskapa tanssittaja samalla salaperäisyydellä katosi kesken
tanssin.
Hupsuttelua löytyy lisää tunnisteella hupsut jutut.
Hupsuttelua löytyy lisää tunnisteella hupsut jutut.