Hupsut tiaiset ja oravat

Tämä viime syksynä kirjoittamani juttu on yksi suosituimmista postauksistani. Joudun nyt päivittämään sen kokonaan uudelleen, koska tein jotain omituista. Yhtäkkiä Hupsut tiaiset ja oravat otsikon alla lukikin Syökää ihmiset lettuja, eikä lintujuttua löydy mistään. Miten sen tein, ei aavistusta. Olen siis aikamoinen tietokonenero, kun osaan tehdä moista tietämättäni. Myös lintujutun saamat kommentit näkyvät lettujutun alla. Ei aavistusta mitä niille teen. Aika ärsyttävää!

Onneksi juttu oli tallessa tikulla, joten uusinta nopeutui hieman. Teksti oli tallessa, koska äiti haluaa kaikista postauksistani printit. Kuvien etsiminen olikin sitten toinen juttu, mutta tässä juttu pienillä lisäyksillä nyt uudelleen.

Hupsut tiaiset ja oravat

Tiaisten kesyyntyminen on jokasyksyinen ilonaihe. Hömötiaiset, kuusitiaiset, töyhtötiaiset ja joskus myös sini- ja talitiaiset rynnivät syömään kädelleni. 


Tuntuu aina kivalta, kun pieni tipsukka istahtaa kädelleni ja alkaa mussuttaa kuorittuja auringonkukansiemeniä tai pähkinänmuruja.


 Saatan joskus istuksia pihalla tuntikausia ja seurustella lintujen kanssa. 


Töyhtötiaiset ovat luottavaisia sen jälkeen, kun ne ensimmäisen kerran uskaltautuvat tekemään tuttavuutta.





Tänä syksynä kaksi sinitaista on ollut rohkeampia kuin koskaan ennen. Jo ensimmäisellä kerralla, kun tarjosin linnuille kädestä syötävää, tuli sinitiainen viereiselle lintulaudalle sitä ihmettelemään. 


Seuraavana päivänä se jo tupsahti kädelle ja toi kaverin tullessaan. Nyt kaverukset tulevat aikailematta kädelle vuorotellen hömötiaisten kanssa. 


Tänä syksynä aloitin lintujen ruokkimisen tavallista myöhempään, joten emme vielä ole päässeet retkiasteelle. Vuosina jolloin olen lahjonut lintuja jonkun verran myös kesäisin, olemme tähän aikaan syksystä jo harrastaneet yhteisiä metsäretkiä. 


Kuka lähtee äidin kanssa metsään?


Niin minä kysyn pihalla ja heiluttelen samalla siemenpussia. 


Tutut oravat ja lintuparvi lähtevät silloin mukaan metsään. 


Aina vähän matkan päässä pysähdymme ruokatauolle. 


Jokaiselle on jotakin syötävää.


Ystäväni ovat malttamattomia. Rohkeimmat tunkevat taskunsuulle, missä ne tietävät eväspussin olevan. Kun pistän korin maahan, pinkaisee orava tutkimaan, olisiko siellä mitään. 


Tuntuu ihan ihmeellisen ihanalta ja hassulta ja vaikka miltä, kun linnut pomppivat pääni päällä ja oravat kiipeilevät pitkin selkääni. 


Hömötiaiset ovat myös istuneet silmälasieni sangoilla ja kiikarin ja kameran päällä.


Linnut osaavat myös lepuuttaa siipiään. Olen monta kertaa kävellyt hiljalleen metsässä lintu päässä.


Kuusitiainen on pienenpieni, ja talitiainen on sukulaisiinsa nähden aika painava. Erottaa helposti, milloin talitiainen istahtaa hatulle istumaan. Hömötiaiseen verrattuna talitintti oikein jysähtää päähän, vaikka ei sekään paljoa paina. 


Kerran pieni orava tarttui sormeni päästä hampaillaan. Se ehkä luuli sitä pähkinäksi. Se säikähti itse enemmän kuin minä, vaikka se ei edes ehtinyt puraista, tunnusteli vaan omituiselta tuntuvaa makupalaa. 





Eläinjuttuja löytyy lisää hakusanoilla
oravat
linnut
metsäkauriit
puput
siilit 

ja retkijuttuja hakusanalla 
retket
Sain kuin sainkin siirrettyä tähän aikaisemmat kommentit. 
  2. Oho, voiko linnnut kesyyntyä noin? Ihanan näköistä!
    VASTAAPOISTA





    1. Moi. Kiitos viestistä. Joo, tiaiset kesyyntyvät ihan huomaamatta, ja aina se ihmetyttää ja ilahduttaa yhtä paljon. Kristiina
      POISTA
  3. Onpa ihana "ylistys metsälle" ja hienot on kuvatkin. Lähtisin minäkin noitten sun ystävien kanssa metsäretkelle, varsinkin tuon pikkuisen hömötiaisen ottaisin mieluusti kaveriksi.
    Terkuin, Terttuserkku
    VASTAAPOISTA
  4. ... ja Sumille vielä: "Voi ne kesyyntyä Mäntymäellä, Kristiinan hoivissa"!
    VASTAAPOISTA





    1. Moikka Terttu. Kiitos viesteistä. Ylistys metsälle onkin hyvä ilmaus. Kun tuli hiipuu leivinuunissa, jätän Missun vähäksi aikaa talonvahdiksi ja menen seurustelemaan lintujen kanssa. Ne saivat jo aamupalaa, mutta taitavat odotella jo lounasta. Kristiina

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Kuva
Leila tilasi pitkät virkatut säärystimet, jotka nyhersin paksusta langasta. Kellertävät langat, paitsi alareunan tummankeltaisen, värjäsin monta vuotta sitten alkukesällä sekalaisilla kasveilla, joita pihalla sattui innostuksen hetkellä vihertämään. En ole ihan varma, mitä pataan kaikkea pistin. Muistelen liotelleeni lankoja ainakin pajun- ja koivunlehtiliemessä ja jonkun kokeilun tein lepänlehdillä. Pureutusaineena käytin nokkosta. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnän lankavärjäyksissä saaveihin kertynyttä sadevettä. Värjätyt langat olivat alunperin jotain epämääräisiä vaaleita keriä. SIninen lanka on toisella kierroksella eli purettua ja loput lankojen loppukeriä. Virkkasin nelosen koukulla 54 ketjusilmukkaa, ja vasta jossain nilkan seutuvilla kavensin virkkausta hyppäämällä kolme kertaa kahden silmukan yli.  Ensin virkkasin avointa perusvirkkausta neljä kerrosta, jonka jälkeen yhdistin reunat ja aloin virkata putkea. Siten sain saumattomat säärystimet.  Nelj...
Lue lisää

Jäähyväiset

Kuva
Hei kaikille lukijoille.  Tämä on viimeinen postaus Mäntymäeltä.  Täällä kirjoittaa Leila, ei enää Kristiinan sanelusta, vaan Kristiinan kunniaksi.  Blogin idearikas luoja, minun ja siskojeni Heidin ja Johannan maailman rakkain äiti, Bayowan, Nuotin, Seelan, Edenin, Leonin ja tulevan tyttövauvan rakastava, hupsutteleva ja huolehtiva mummi lähti tästä maailmasta eteenpäin.  Äidille tämä blogi oli iloisten asioiden paikka, murehtimisvapaa ja hyvää mieltä tuova ideanurkka. Äiti aloitti tämän blogin sen jälkeen kun hän sairastui ja halusi paikan missä sairautta ei ole, siksi ikävät asiat eivät kirjoituksissa näkynyt, ei ennen viimeisiä aikoja.   Lukijoiden kommentit toivat paljon iloa ja näin ollen kiitänkin teitä äitini puolesta. Uskoisin äidin niin haluavan.  Jätän blogin tänne paikoilleen. Lapsenlapset voivat sitten halutessaan käydä lueskelemassa mummin elosta Mäntymäellä, sekä ehkäpä satunnaiset uudetkin vierailijat löytävät tääl...
Lue lisää

Lankojen värjäys koukuttaa

Kuva
Minulla ei ollut aluksi mitään käsitystä, miten lankoja oikeaoppisesti pitäisi värjätä.  Sen verran katsoin ohjeita vanhasta niksikirjasta, että värin puretusaineena voisi  käyttää raparperiä, katajaa tai nokkosta.  Se oli hyvä tieto, koska en halunnut ostaa kokeiluun muuta kuin langat, ja  pihallani parhaiten menestyvä kasvi on nokkonen. M etsänpohjassa kitui  muutamia laihoja varsia kasvattava raparperi, ja katajien huonot oksat joutivat pataan. Jokunen tiili sai kelvata pihan tulisijaksi ja kattilan virkaa ajoi alumiiniastia, jonka  pohja oli vääntynyt talvella. Unohdin nimittäin tyhjentää saavin,  jonka pohjan vesi jäätyessään muotoili puolipallon muotoiseksi. Pyöreä pohja  ei haitannut mitään, sillä saavi keikkui hienosti tiilien välissä.  Täytin astian puolilleen sadevettä, tungin veteen reilusti nokkosia ja  vuoronperään erilaisia kasveja, mitä nyt satuin pihalta löytämään. Ainekset  saivat kiehua k...
Lue lisää