Lisää värejä peppipitkätossumaiselle pihalleni

Kuten kotini sisällä myöskään pihalla ei ole väripula. Vuoden takaisia kuvia kesäpihaltani postauksissa Melkein kuin Huvikumpu ja Pihan yksityiskohtia.

Yksi eilispäivän mukavista puuhista oli maalata Tiinalta ja Pekalta saamani rottinkituoli- ja pöytä laseineen alkuperäistä iloisemman näköisiksi. 


Hauskaa kun saan tuttujen ihmisten jemmoista heille joutavia tavaroita tuunattaviksi. 
Kerran tapasin sattumalta eräät tutut kaupan parkkipaikalla. 

Vieläkö sinä rikot astioita, kun meillä olis autossa sulle jo valmiiksi rikkinäisiä posliinikuppeja? he kysyivät. 

Olin aikaisemmin kirjoittanut paikallislehden jutussa mosaiikkikokeiluistani, joista olen kirjoittanut monia postauksia. Niitä löytyy tunnisteella mosaiikit. 
Jutussa mainitsin, että sinivoittoiset rikkinäiset astiat loppuivat kesken työn, joten jouduin hakemaan kirpusta muutaman pullalautasen rikottaviksi. 

Niin sitten sain tuttaviltani muovikassillisen rikkinäisiä astioita; 

Ettei sinun tarvitse rikkoa ehjiä

Rottinkikalusteet istuvat pihamaalleni kuin nenä päähän. Ne tarvitsivat vain vähän väriä pintaan. 


En kaupassa osannut päättää, haluaisinko kalusteista pinkit vai keltaiset. Siksi ostin molempia värejä, ja spreijasin tuolin ja pöytälasin pinkillä ja pöydän keltaisella. 


Pöydän lasikannelle sain kaipaamiani kuvioita näin. Kiinnitin pyöreistä kakkupapereista leikkaamiani reunuspitsejä maalauksen ajaksi lasiin maalarinteipillä. Aivan tyynellä säällä ne ehkä  olisivat pysyneet paikoillaan ilman teippiä maalaushetken ajan. Eilen oli niin kova tuuli että varokeino oli tarpeen. Monta kertaa pitsit lähtivät tanssimaan tuulen mukana, ja sain juosta niiden perässä. 


Suhauttelin pinkkiä maalia kevyellä kädellä, ja lasi muuttui näin nätiksi. 


Tuolissa on parempi istua, kun siihen viskaa tyynyn. Kunhan kaikki kalusteet ovat pihalla, napsin blogiin muutamia kuvia kokonaisuudesta. 



Tuunattuja pöytiä ja tuoleja löytyy lisää hakusanoilla istuimet ja pöydät.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa