Mummin vanha jäätelölusikka
Joensuun Terttu-mummini piti pientä kioskia. Kun asuimme mummin, ukin, isän siskon ja kahden veljen kanssa samassa vanhassa talossa nykyisen Kimmeli-hotellin rantapuistikossa, kioski oli ylhäällä sillankupeessa. Sinne pääsi pihalta portaita pitkin kipaisten, ja äitini kertoman mukaan meillä lapsilla oli aina naamat jäätelössä kioskissa käynnin jälkeen. Mummi oli aina väittänyt, ettei koskaan anna meille jäätelöä.
Irtojäätelötötteröt tehtiin tällä jäätelölusikalla, joka on siis peräisin 1950-luvulta. Se on aivan priima vieläkin. Pesen sen varalta aina käsin. Minulle lusikka päätyi ukin kuoleman jälkeen vuonna 1994. Mummi kuoli jo paljon ennen ukkia.
Muutimme Sillankorvasta pois 1960-luvun alussa ja mummi ja ukki muutamaa vuotta myöhemmin. Pielisjoen rannassa ollut, Terttu-mummin suvun perikunnalle kuulunut talo, piharakennuksineen purettiin sittemmin. Piharakennuksessa asui muuten mummin sisko, kesäisin pitkillä vierailuilla kävi mummin veli, ja meidän kanssamme yläkerran kahdessa huoneessa asui äidinäiti, Anni-mummi. Porukkaa siis riitti arkeen ja juhlaan.
En tiedä liekö lapsuudenkodista vauhdikkaasti virtaavan Pielisjoen rannalla peräisin, että vieläkin tykkään kun vapaa vesi pauhaa. Kävimme joskus äidin ja isän kanssa eväsretkellä kodin läheisessä pikkusaaressa. Siellä olin vauvana nukkunut puiden väliin ripustetussa vilttipesässä, turvassa maassa vilistäviltä muurahaisilta.
Nämä pauhukuvat ovat peräisin viime viikkoiselta linturetkeltä.
Jossain vaiheessa mummilla oli kioski Joensuun keskustassa, elokuvateatteri Aallottaren aulassa. Aallottaressa näin Walt Disneyn Bambi-elokuvan, enkä muistanut siitä aikuisena muuta kuin pelottavan tulipalon. Kävin sitten aikanaan katsomassa elokuvan lasteni kanssa, ja mielestäni se oli yhä pelottava. Enää en itkenyt kuten lapsena, mutta taisin pitää välillä silmiä kiinni.
Kun olin jo koulutyttö, sain joskus myydä mummin seuraavassa kioskissa. Kerran tiskille kilahti penni ja kuulin hennon äänen sanovan:
Yksi nallekarkki
Nousin mahalleni tiskille ja näin pikkuruisen lapsen katsovan minua ylöspäin käsi ojossa.
Keltaisia ja punaisia, hedelmäisiä nallekarkkeja myytiin siis irtokarkkeina, ja yhdellä karkilla sai tosiaan suun makeaksi.
