Koti metsänreunassa

(Kristiinan sanelusta, Leila kirjurina) Siirto sairaalasta kotipaikkakunnan terveyskeskukseen oli minulle kuin lottovoitto. Saan jokapäivä kuntoutusta joko sängyssä tai g-tuolissa, tai molemmissa. Lisäksi saan treeniohjeita jota teen yksin tai perheen avustamana. Olen tosi tyytyväinen kun fyssari pistää minut töihin. Lääkäri ja hoitajat tekevät parhaansa että minun olisi hyvä olla. Kaikilla täällä on paljon töitä, mutta he ovat silti ystävällisiä ja avuliaita. Samalla kun hoitohenkilökunta auttaa, on mukava jutella heidän kanssaan muutakin kuin omasta sairaudesta. On mukava nähdä iloisia kasvoja ja kuulla naurua. Kävijät täydentävät gluteenittomia ruokia tuomalla mukanaan marjoja, juustoja, hedelmiä, pähkinöitä ja muuta tarpeellista. Koska saan olla huoneessa yksin, saan kuunnella äänikirjoja ja musiikkia milloin tahdon. Välillä sippaan telkkarin ääreen. Haastan itseäni treenaamaan kokoajan uusia pieniä asioita vaikka liikuntakyky onkin huono. Vieraat saavat käydä milloin haluaa,

(Kristiinan sanelusta, Leila kirjoittaa)    Kumpanakin kotilomapäivänä kauriit ovat tulleet katsomaan mitä pihalla tapahtuu. Välillä ne kävivät Tiinan ja Pekan pihassa katsomassa kun Pekka linkosi ja kohta ne olivat taas ikkunan takana norkoilemassa. Yhden pikkupojan sarvet ovat kasvaneet jo kymmenen senttiä, mutta toisella on vasta kahden sentin töpöt.    Missu oli myötämielisempi kuin viimeviikolla ja kävi nuuhkimassa minua. Mutta ei vieläkään kovin hanakka ollut olemaan sylissäni. Kävi se kuitenkin karkkia ihan vapaaehtoisesti sylistäni. Kun olimme hetken kahden samassa huoneessa, niin se kierteli ja jutteli minulle melkein kuin ennen, se istui ikkunan edessä katsomassa kauriita ja aivan kuin olisi selittänyt ketä sillä hetkellä näkyy.  Yhdessä kaverini, Tiina ja Pekka ihmettelimme kuinka nopeasti päivä taas kului. Tiina teki minulle kasvohoitoa, hieroi käsiä. Juha hieroi jalkojani ja etsimme minulle mukaan lisää kuunneltavia levyjä. Jos en saa yöllä nuk