Kirppuhyllyn muodonmuutos

Joku aika sitten ostin kirpusta pari rumaa pientä kaappia.
Ostoksista enemmän tässä Kirppuroinaa, taas. 

Toisen kaapin tuunasin jo aikaisemmin Rumasta avainkaapista soma korukaappi.

Tässä toinen kaappi tuunattuna. Leila aikoi pihistää kaapin kotiinsa, joten en viitsinyt laittaa sitä seinälle laisinkaan. Tosin siitä puuttuu vielä ripustussysteemikin. 
Kaappi sopii vaikka mausteille tai pikkuroinalle. 


Sisäpuolelta kaappi oli puupinnalla. 


Ulkopinta oli maalattu epäsiististi, ja lisäksi pintaan oli piirretty jotain koristuksia. Tässä vaiheessa oli jo rapsutellut enimpiä maaleja irti. 


Maalasin kaapin samalla Chalky vintage-look kalkkimaalilla, jolla käsittelin toisenkin kaapin. Maalin sävy on petrol. Vaikka hioin vihreitä koristuksia himmeämmiksi, piti niiden kohdalle maalia sivellä pariin kertaan. Lasin suojasin maalauksen ajaksi paperilla, mutta silti sinne tuli pari maalitahraa. Kalkkimaali lähti helposti irti lasista, kun sitä vähän raaputti. 

Valokuvien kehystyshommista jäi pieni suikale pallokuvioista paksua paperia. Leikkasin pallerot irti, ja liimasin ne kaapinoveen. Pallojen päälle sutaisin vesiliukoista lakkaa, niin ne kestävät pyyhkäisyä.


Kaapin sisäpuolen maalasin vain kertaalleen. 


Kaappia voi pitää myös pöydällä vaakatasossa.



Monenlaisia tuunattuja isoja ja pieniä hyllyjä ja kaappeja löytyy hakusanalla hyllyt. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa