Pöljäilyä kylillä ja kotona

Vessassani tuoksuu vanilijalle. Oli aika taas huuhtaista pönttö ja lavuaari ruokasooda-etikkayhdistelmällä, mutta toisin kävi. 

Sokeri ja sooda ovat samannäköisissä purkeissa vierekkäin, ja satuin tempaisemaan väärän purkin käteeni matkalla vessaan. Huomasin erheen siinä vaiheessa, kun kaadoin vanilliinisokeria pönttöön. Hyvä tuoksuhan se on, mutta sokeri ei ollut yhtä tehokas puhdistusaine kuin sooda. 

Onneksi en kuitenkaan huilauttanut vanilliinisokerin sijaan soodaa mustikkakippoon, kun tein herkkuaamiaista marjoista ja luonnonjogurtista. 

Tästä voi lukea, mitä minun oikeastaan piti vessassa tehdä


Autonrottelossani puolestaan tuoksuu kahvi. Harva lienee pessyt kuramattoa kahvilla kuten minä. Emme malttaneet kaverini kanssa juoda kahvia kahvilassa, vaan ostin mukaan kahvit paperimukeissa. 

Hankalat kannet näissä mukeissa. Ensimmäinen vahinko sattui jo matkalla autoon, kun toisen mukin kansi oli jäänyt raolleen ja osa kahvista kaatui näpeilleni autonovea aukaistessani. 


Sain kannen kiinni, ja pistin mukit telineessään käsistä pois siksi aikaa kun kaivoin korista kahvileipää. Hups vaan kun toinen muki, tietenkin se täysi, kellahti kumoon ja tippui lattialle heti ensimmäisessä risteyksessä. Sen verran nopeasti sain mukin ylös, että sen pohjalle jäi yksi hörppäisy. Melkein täysi mukillinen kahvi oli varsin näkyisää, ja matto lainehti kahvia. Jos olisin ehtinyt potkaista kengät pois jaloista kuten olin aikonut tehdä, olisin saanut sukkapesun samaan hintaan. 

Autossa tuoksui koko matkan hyvälle. Sitäpaitsi kahvi olisikin ollut makuuni liian vahvaa.


Muita pöljäilyjuttuja löytyy hakusanalla hupsut jutut. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa