Sitruunaverhojen ja sitruunakorvisten tuunausta
Aika monta vuotta sitten näpertelin sitruunoista verhot. Miten, sen voi katsoa tästä linkistä Sitruunaverhot.
Verhot ovat välillä olleet vintissä jemmassa, ja vähitellen sitruunat olivat ruskettuneet.
Tässä vaiheessa olin jo spreijannut osan keltaisella.
Koska minulla on keltainen eikä suinkaan ruskea kausi, otin verhot käsittelyyn. Suihkuttelin verhot säilytyskassissaan keltaisella spraymaalilla. Muuten hyvä idea, mutta väriä ei saanut millään sitruunoiden joka puolelle. Siksi ripustin verhot palotikkaisiin, ja johan alkoi jälkeä syntyä. Myös tikkaat värjäytyivät osittain keltaisiksi.
Vaihdoin karttahuoneeseen myös ohuet pitsiverhot paksuhkojen pitkien verhojen tilalle. Vaihtelen verhoja monta kertaa vuodessa, mutta uusia ostan vain harvoin ja silloinkin kirpuista. Vaihtelua saa siirtämällä verhoja huoneesta toiseen, hyödyntämällä pöytäliinoja ja huiveja ja mikä nyt sattuu milloinkin silmää miellyttämään. Nämä pitsiverhot perin talon mukana.
Sitruunoista tulee kivoja varjoja. Koska verhot ovat niin harvat, tulee valoa sisälle vaikka kuinka. Keltainen maali loppui kesken, joten suhauttelin maalaamatta jääneisiin kohtiin kultamaalipurkin loput.
Muutama viipale oli hieman kärsinyt säilytyksessä, ja nappasin ne vain irti ja liitin pätkät paikoilleen.
Samaan syssyyn spreijasin myös pari ruskettuneet sitruunakorvikset. Olisin maalannut kaikki kolme paria, mutta en löytänyt yhtä paria mistään. Minulla on liian paljon korujemmoja, ja lisäksi ripustelen koruja minne sattuu. Kuten esimerkiksi kuivaushyllyn reunaan, kynttiläkruunuun, verhoihin ... Paha tapa. No, tuunaan viimeisen parin kunhan sen löydän. Keltainen maali loppui, mutta kirkkaanvihreä purkki on vielä korkkaamaton. Korviksiin siitä menee osa, joten ...
Verhoideoita löytyy lisää hakusanalla verhot ja korviksia hakusanalla korut.