NIKSINURKKA, luomiväriä tukkaan
Missu näyttää kuvassa rentoutumismallia. Siitä vaan koivet oikosenaan peiton alle köllimään joka iikka! Ei kannata stressata. Missu oli ennen päiväunia käynyt hipsimässä kourussa, johon leivinuunin hiilet vedetään ennen kuin ne tyrkätään hellaan muhimaan.
Missu käy luvattomissa paikoissa, jos se pitkästyy yksin ollessaan. Pari päivää se oli kiivennyt tuvan seinällä olevalle pienelle hyllylle ja tiputellut sieltä tavaroita. Purkin kansi odotti minua ihan toisella puolen huonetta, kun tulin pihalta.
Sitten nikseihin. Minua huvittaisi joskus ottaa tukkaan raitoja, mutta en halua käyttää muita värejä kuin hennaa. Netistä näin näppärän niksin raitapuuhiin. Vedellään vaan jauhomaista luomiväriä hiuksiin suoraan rasiasta ja sillä sipuli. Kokeilin ensimmäisenä vihreällä, koska sellainen purnukka sattui olemaan varastossa. Sitten suhautin päälle lakkaa. Väri pysyi sen verran kuin oli tarpeen. Osa tosin taisi tarttua päiväunilla tyynyyn, mutta se ei ole vaarallista. Illalla harjasin loput värit pois, ja aamulla kävin ostamassa pari halpis-luomiväriä, keltaista ja sinistä. Vetelin niitäkin jo vähän kokeeksi, ja hyvät tuli raidoista. Siitä lookista ei ole kuvaa. Jos viitsin, otan seuraavalla kerralla. Tässä kuvassa siis ensimmäisiä vihreitä raitoja.
Oli nimittäin korkea aika lopettaa mummoutuminen, sillä täytin muutama päivä sitten 60 vuotta. Huh-huh! Vastaikään täytin viiskyt ja olin Salzburgissa siemailemassa shampanjaa. Minnehän vuodet taas katosivat.
Nyt sanoin kaikille etten juhli, koska pyrin jollain lailla juhlimaan jokaista päivää. Taina oli silti leiponut marenkikakun ja pienellä porukalla se mussutettiin.
Missu on minun syntymäpäivälahjani, jonka sain vuoden etuajassa. Olipa niin ihana lahja, ettei paremmasta väliä. Missu vähän maisteli kortteja ja ruusujen terälehtiä. Missulla on taas juoksut menossa, ja se sai mouruamisellaan kaikkein eniten huomiota.
Helppoja niksejä erilaisiin tehtäviin on lisää hakusanan niksit alla.