Ranteenlämmittimet

Nämä ovat ensimmäiset omatekoiset ranteenlämmittimeni. Muuten niistä oli aika kivat, mutta peukaloita olisi voinut vähän kaventaa. Lanka oli valmiiksi kirjavaa. Sitä jäi kun neuloin Missulle ja Leilan don-sfinxille, Sauronille, jumpperit. (Kuva tässä Missun syyslook)


Loin 32 silmukkaa, ja neuloin koko ajan nurin-oikein. Peukalon paikan tein neulomalla yhden puikollisen eli kahdeksan silmukkaa irtolangalle. Neule jatkui siten, että neuloin saman kohdan yli uudelleen rannekelangalla. Kun lämmittimet muuten olivat valmiit, vetäisin langan pois. Siten sain peukalon paikkaa varten 16 silmukkaa. Niiden lisäksi nostin lisäksi peukkujen juurista neljä silmukkaa. Myös peukalonpätkät neuloin nurin-oikein systeemillä.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla