ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, Rehellisyyskö maan perii?

Rehellisyyskö maan perii?

Taina-sisareni istutti pihamaalleen lehtikuusia. Istutusta seuranneen äitimme tarkoituksena oli opettaa esimerkin avulle lapsenlapsille, että lehtikuuset kasvavat nopeasti: 
Täällä mummikin sitten kahdenkymmenen vuoden päästä satavuotiaana istuskelee lehtikuusten varjossa. 

Pikku-Pekan toteamus, ettei se olisi mahdollista, ilahdutti mummia kovin. Hän kun luuli olevansa pojan mielestä niin nuoren näköinen, että tämä epäili sadan vuoden ikää. Mummin hymy hyytyi hieman, kun Pekka vakavana jatkoi: 

Ensin sää täytät kahreksankymmentä ja sitten sää kualet.


Näytin kultaisessa, kroppaa myötäilevässä kirpputorileningissäni varsin muhkealta. 

Luulot pois

Joitakin vuosia sitten Ylä-Karjalassa kerrottiin päivän kestäneestä urastani mallina.  Lehdessä julkaistiin myös aiheeseen liittyvä valokuvani, jossa kieltämättä näytin hieman muhkealta. Jos olisin tiennyt valokuvaajan valitseman alhaalta ylöspäin -kuvakulman, olisin kiristänyt ympärilleni tiukat korsetit enimpiä pursotuksia hillitsemään.

Juttu kirvoitti monet hyväntahtoiset kielenkantimet kun saatiin kuulla, että kuvauspalkkiot menivät syömishäiriöisten klinikan tukemiseen. Muuan rouva kertoi näyttäneensä kuvaani alati laihduttavalle miniälleen todistaakseen, että lihavakin voi olla kaunis. Aikansa minua tiirailtuaan rouva totesi, etten olekaan niin lihava kuin miltä kuvassa näytän. Koska miniä ei tulisi minua koskaan näkemään, ei kuvan ja toden ero tulisi julki, ja niinpä sain pitää arvoni pullukoiden esikuvana.

Kulttuuritalon ohi kulkiessani komensin ventovierasta kolmikkoa keräämään juuri maahan rikkomansa pullot vaikkapa omiin kenkiinsä. Puuhaan osallistuneet nuoret miehet äimistyivät kädet puuskassa seisovaa päkättävää naisihmistä niin, että he alkoivat heti nöyrästi kerätä sirpaleita. Porukan naisjäsen mulkaisi minua päästä varpaisiin, ja totesi silmät oluen litkimisestä harittaen: 

Kuulehan eukko, tuommoset mekot oli muotia kaheksankytluvulla. 

Tyttö kyllä erehtyi pahemman kerran, koska mekko sattui olemaan paljon vanhempaa vuosikertaa.

Juttu julkaistu Ylä-Karjalassa 29.12.2011




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa