Missumussu yksi vuotta

Missu täytti 28.12.2017 vuoden. Tässä juhlapäivän kunniaksi pieni Missupostaus.



Näin pieni Missu oli keväällä.





Se on vieläkin yhtä huomionkipeä, utelias ja seurallinen kuin vauvana.
Kun keskityin liian pitkään kirjoittamiseen, ehti Missu tehdä monta metkua saadakseen haluamansa huomion. Sen jälkeen kun se oli kävellyt näppäimillä, roikkunut verhossa ja pureskellut lyijykynää, se loikkasi pianon päälle ja raapi gobeliinia. 
Pianon päältä se jatkoi matkaansa piirongin päälle. 
Piirongin päältä se kipusi pienelle seinähyllylle ja alkoi sieltä käsin pureskella kattovalaisimesta roikkuvia kristalleja. 


Jouluvieraat sanoivat, että Missu käy juomassa vesilasistani. Sanoin että eikä käy. Se vaan nuuhkii joskus vettä. Tätä ei ehkä enää voi sanoa nuuhkimiseksi. 

Missun silmät eivät suinkaan ole keltaiset niin kuin kuvassa. Ne ovat vaaleansiniset.


Kun jouluvieraat lähtivät koteihinsa, kävi Missu muutaman kerran tarkistamassa kaikki huoneet. Se vahti minua tavallista tarkemmin, tuli perässä vessaan ja kellariin ja miukui kovalla äänellä, jos pistin tuvan oven perässäni kiinni. 

Joulukuusi kiinnostaa Missua vieläkin, vaikka se on tutkinut sitä jo viikon. Sen oksia voi pureskella, koristeita heilutella, ja sen alle voi mennä piiloon.


Sekalaisia kuvia Missun ensimmäisestä vuodesta.
























Missujuttuja lisää hakusanalla don-sfinx.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla