Vanhat sukset naulakoiksi

Perin taloni mukana läjän vanhoja suksia. Monta kertaa otin siniset sukset esille, ja yritin keksiä niille uusiokäyttöä. Lopultakin keksin jotain, ja roudasin sukset sisälle. 

Idea tosin muuttui viime hetkellä, kun kaverini lausui taikasanat:
Näistähän tulisi kivat naulakot. 


 Palaan ehkä myöhemmin alkuperäiseen ideaani, koska joutavia suksia riittää. 





 Sukset olivat hyvässä tallessa ulkohuussin laipion rajassa parrujen päällä.


Huussia koristavat yhä talon edellisen omistajan sinne kiinnittämät kuvat. 


Olen tapetoinut samaan tapaan sisävessani 1960-luvun lehtien mainoksilla näin



Oli aikamoinen homma saada sukset tuunauskuntoon. 
Monojen aluskumit oli kiinnitetty yhteensä vissiin tuhannella pienellä naulalla, joista osa oli juminut kiinni. Revin kumit ja naulat pois kaikista suksista, vaikka puusukset olivatkin tuunauslistan kärjessä. 


Onneksi kaverini irrotti rotanloukut sekä puisista että lasikuituisista suksista. Olin jo ehtinyt tuskailla, kun siteitä kiinni pitäneet ruuvit olivat osittain ruostuneet ja vaikeasti poistettavissa.

Ainakin muutamat rotanloukkujen osat pääsevät jatkokäyttöön, mutta aiheesta myöhemmin lisää. 


Monta tuntia vierähti rattoisasti, kun raavin ja rapsutin viiden suksen pohjasta paksut kerrokset tervaa ja suksivahoja. Siinä kohdassa missä käsi väsyi, kaavin lipsahti ja teki naarmuja pohjiin. 


Edelleenkään en osaa kunnolla käyttää porakonetta, joten loppu naulakko-operaatio jäi kaverini vastuulle. Koukut hän sai vanhoista Aku Ankka -naulakoista, jotka nyt väistyivät syrjään. Koukut olivat suksiin juuri sopivan väriset. 

Aku Ankka -naulakot syntyivät aikanaan näin


Sain taas kiksejä, kun joutava roina pääsi uusiokäyttöön. 


Malliksi täytin naulakoita osoittaakseni, miten paljon sukset antavat ripustustilaa. Myös kärkiin voi ripustaa jotain. Kuvauksen jälkeen tyhjensin naulakon vielä, koska halusin ihailla naulakkoa oikein kunnolla. 

Alareunassa näkyy osa kenkätelinettä, joka oikeastaan on kelkka. 
Sen tuunauksesta postaus tässä

Suksinaulakot ja kelkka-kenkäteline sopivatkin hyvin yksiin.


Kaksi suksea pääsi naulakkopariksi yläkerran aulan hukkatilaan. Koukut loppuivat kesken, joten suksissa on vain kaksi koukkua kummassakin. Täytynee kehitellä jostain yhdet koukut lisää.  


Ennen paikoilleen laittamista pesin sukset kevyesti ihmesienellä ja lopuksi pyyhkäisin ne tolulla. 


Viides puusuksi pääsi hieman erilaiseen käyttöön. Siitä postaus huomenna. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa