Suon vetovoimaa

Kun Johanna ja Bayowa tulivat syyslomalle, mikä olisikaan ollut parempi paikka retkeillä kuin syksyinen suo. Sinne siis, eväät mukaan ja punaiset hatut päähän. Vaikka metsästäjiä ei arkena maastossa pahemmin liikukaan, punainen hattu antaa metsästysaikoina turvallisuuden tunnetta. 

Huopahattu ei yllä korville, joten kietaisin hatun lisäksi huivin päähän.  


Menomatkalla tietämme ohjasivat pyyt 


ja akkateeret. Yhden koppelon näimme lennossa juuri kun olimme nousseet autosta. 


Karpalotilanne näytti lupaavalta. 
Aluksi pistelimme poskeen päivän vitamiiniannokset. 


Kotiin saimme tuomisia melkein kolme litraa. Kuka ei ole koskaan ollut karpalossa, voi ihmetellä muutaman litran aikaansaamaa riemua. Tässä selitys. Jokainen marja pitää noukkia erikseen, ja usein karpalot ovat melkein kokonaan piilossa sammaleen sisällä. Noukkimista varten on könyttävä märällä, kylmällä ja upottavalla suolla, josta on päästävä ylös omin avuin. Suon heiveröisistä puista kun ei tukea voi ottaa. 

Kun Bayowan kanssa satuimme oikein hyvälle apajalle, jossa marjoja oli lähekkäisillä mättäillä ja niiden välissä, konttasimme polvillamme mättäältä toiselle. Vettä läpäisemättömät toppikset olivat tarpeen. 

Onhan karpaloiden poimiminen vähän työlästä, mutta silti jokaisen marjan poimiminen kannattaa. Suolla rämpimiseen tulee helposti himo, ja kotiin päästyä tulee pehmeässä maastossa liikkkumisen jälkeen mukavan raukea olo.  


Puron varrella oli uusia majavan kuorimia puita. Puun vieressä oli majavien kaatamia ja veteen kiskomia runkoja. Luonnossa liikkumisessa on sekin kiva puoli, että se houkuttelee hakemaan lisätietoa siellä näkemistään jutuista. Tällä kertaa luin pitkän tovin majavatietoutta, ja opin monta majavista monta uutta asiaa. 


Samaan syssyyn kahlasin läpi kuvia ja tietoja eläinten ja lintujen jätöksistä. Kaverini sanoi jo suolla, että Johannan bongaama oksennuspallo kuului mitä luultavammin pöllölle. Samaan lopputulokseen tulin kirjojen kuvien perusteella. Lie ollut pöllön herkkua, karvoineen ja luineen popsittu saalis. 


Tässä pitäisi olla kuva löytämästäni teeren sulasta, jonka aioin laittaa korvakoruun. Eilen imuroin leivinuunin päältä pölyä, ja sinne sujahti pölyn mukana sulkakin. Avasin harmissani pölypussin, mutta ei siellä mitään näkynyt. Jos viitsin, halkaisen pussin pihalla. Hyvällä tuurilla sulka saattaisi pussin kätköistä löytyä. Teeren ja metson sulkia löytyy tosi harvoin, niin sen takia liian tehokasta siivoustani harmittelin.

Noukin aina suurimman osan maasta löytämistäni sulista talteen. Osa on lasimaljakoissa koristeena kuistin ikkunalla, ja osa päätyy koruihin. 


Samalla kun poimin karpaloita, napsin kuvia suon ihanista väreistä. 


Olin jo kipuamassa levähtämään korkealle mättäälle, mutta onneksi ennen hivuttautumista yläilmoihin vilkaisin mättään toiselle puolelle. Mättään alla oli syvä suonsilmä, jonne olisin varmaan molskahtanut. Mätäs koostui nimittäin suurimmaksi osaksi kumoon keikahtaneista ja jo lahonneista puunrungoista. 


Tässä pari linkkiä aikaisemmille suoretkille. Lisää retkiä löytyy tunnisteella retket.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Joulu sairaalassa