Kerrostalokorvikset varvastossuista

Ostin vuosia sitten Saksasta nahkaiset varvastossut. Lokakuu ei tainnut olla paras kesäkenkien myyntiaika, joten tossut irtosivat korista parilla eurolla. 

Hyvätkin kengät tulevat lopulta tiensä päähän, ja joskus viime talvena purin kulahtaneet tossut osiin. Minusta on hauskaa purkaa tavaroita, niin saan aavistuksen miten ne on tehty. Usein saan siten myös materiaaleja uusiin juttuihin.

Tossujen päkiän päällä olleen nahkaläpyskän läpi kulki punoksia. Sekä läpyskän että punokset otin uusiokäytettäviksi. Muuta käyttökelpoista ei kengissä ollutkaan. 



Korvikset syntyivät nahkaläpyskän yhdestä kerroksesta. Toiset puolet korvikset saivat äitimuorin vanhasta nahkarotsista, jota vaan riittää ja riittää. 

Tämmöisiä juttuja olen rotsista tehnyt aikaisemmin


Nahkakappaleiden väliin liimasin kuumaliimalla erivärisiä nahkasipruja, jotka näkyvät valmiista aukoista. Sitten liimasin reunat kunnolla, ja leikkelin ylimääräiset nahkat pois.


Kun korvikset olivat tässä vaiheessa, ne rupesivat näyttämään kerrostalolta, jonka ikkunoista verhot vilkkuvat.


Värjäsin talot molemmilta puolilta askartelumaalilla. Sekoitin sinistä, hopeaa ja violettia maalia pienessä purnukassa. Valmis maaliseos pysyi purkissa notkeana sen aikaa, kun ensimmäiset kerrokset kuivuivat. Kynsilakkojen siveltimet ovat käteviä pieniin maalaushommiin. Kun lakasta ei ole enää mihinkään, putsaan pensseliosan valmiiksi. 


Iltavalaistuksessa loistavat ikkunat viimeistelin ripauksella kultaista kimalleliimaa.
Sitten vain nipistin renkulat ja koukut paikoilleen, ja tarinoita sisältävät korvikset olivat valmiit.


Vaikka korvikset ovat isot, ne ovat tosi kevyet. 


Korvisten alla näkyvän työpöytäni tuunasin näin 



 Omatekoisia koruja löytyy lisää tunnisteella korut.




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa