Ihana sininen ulko-ovi

Niin kauan kuin muistan, olen tykännyt sinisistä ovista. Niitä pitää aina ihailla oikein ääneen, niin luonnossa kuin telkkarissakin. Muitakin kuin sinisiä ovia on kiva katsella. Olin joskus postcrossingissa, ja toivomukseni oli saada ovikortteja. Aika paljon niitä tulikin, mutta harrastus jäi vähitellen sivuun. Lopulta leikkelin korteista talteen vain postimerkit, kun innostuin niistä askartelemaan. Postimerkkijuttuja löytyy blogistani tunnisteella postimerkit.

Olisin ostanut tähän mökkiin sinisen jo alunperin, mutta ne olivat turhan tyyriitä. Sopivin väliajoin olen sinisen ulko-oven perään haikaillut, ja nyt minulla sellainen on. 
Eteisen oven maalasin siniseksi jo monta vuotta sitten, ja nyt lopultakin oli ulko-oven vuoro. Kaverini vähän pyöritteli päätään, mutta suostui kuitenkin oven maalaamaan. 
Ai miten hieno ovesta tulikaan!

Eteisen oven ja muita siniseksi maalaamiani juttuja näkee tästä Sinistä siellä ja täällä.


Sisäänkäynti muuttui ihan erinäköiseksi. 


Piti vielä iltamyöhälläkin käydä ovea kurkkaamassa.


Joku viikko sitten ostamani sininen hortensia sopii niin nätisti siniseen oveen. No joo, sopihan se valkoiseenkin. 


En ole ehkä ikinä ennen tullut ostaneeksi hortensiaa. Kerran sain sinisen hortensian lahjaksi, ja se kukki vielä seuraavanakin kesänä, ei tosin alkuperäisen loistokkaasti. 


 Portailla asustaa myös kuninkaallinen pelargonia, Prinsesse Filippa, jonka sain Tainalta ja äidiltä tuliaisiksi. 


Viikonloppua saivat uutta pintaa myös kiikku ja puistonpenkki. Vihreät raidat olivat niistä suurimmaksi osaksi lähteneet, joten raaputin loputkin vihreät pois ja maalasin ne oranssin ja punaisen sekoituksella. 


Sillä aikaa kun kaverini maalasi ovea, minä makoilin hetekalla ja luin dekkaria. Ostin kyläpäivän kirpusta kolme dekkaria, joista minulla oli ennestään kaksi. Olen ennenkin ostanut samoja kirjoja toistamiseen, mutta ei se mitään. Saipahan Taina viedä lukemista mennessään. 


Pihajuttuja löytyy lisää tunnisteella pihahommia. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla