Tyynyliinaan kukkapaikka
Monta vuotta sitten ostin kirpusta kymmenellä sentillä vanhan tyynyliinan. Sen toisella puolella on keltaisia palleroita valkoisella pohjalla ja toisella puolella pinkillä pohjalla.
Lukuisten pesukertojen jälkeen tyynyliina hapristui yhdestä kohdasta. Kivan paikan siihen sain Terttu-mummini ja Ilmari-ukkini kyökin kukkaverhoista.
Verhokangas on vielä vahvaa, mutta suurin osa kukista on haalistunut lähes näkymättömiin. Olen kuitenkin joskus pitänyt verhoja ikkunassa siten, että niiden päällä on ollut pitsiverho. Silloin haalistuneet kukkaset eivät näytä ihan niin surullisilta.
Nyt päätin hyödyntää verhojen hyvät osat muihin käsitöihin.
Leikkasin haalistuneesta kohdasta palan tyynyliinan hapristuneen kohdan vahvikkeeksi, ja siksakkailin sen paikoilleen. Vahvikekangas jäi näkymättömiin paikan alle, joten langan värillä ei ollut väliä. Liinan sisäpuolelta se tietysti näkyy, mutta kukapa sinne kurkkisi.
Siksakkasin paikan reunoistaan paikan pienellä siksakilla, ja tyynyliinasta tuli entistä ehompi. Kukkia voisi tietysti ommella tyynyliinaan muutenkin, mutta olkoon se nyt näin.