Aamusta päivä alkaa
Mistä lie mieleen putkahtanut tuo lastenlaulun pätkä. En ollenkaan muista, miten laulu kokonaisuudessaan menee.
Pari päivää sitten heräsin aamulla siihen, että naamaani kutitti omituisesti. Kun avasin silmäni, näin ensimmäisenä tukun höyheniä. Missu oli tuonut edellisenä päivänä saamansa uuden lelun tyynylleni ja istui vieressä odottamassa, että rupeaisin sitä leikittämään. Kello oli vaille viisi, joten en ollut kauhean innostunut ajatuksesta.
Tänä aamuna heräsin kolme kertaa itikan ininään. Tietysti Missukin heräsi ja alkoi joka ininästä hurjan metsästyksen. Kaivauduin täkin alle piiloon kun taas Missu loikki innoissaan itikan perässä. Sainpahan tehokkaan aamuhieronnan, kun kissa loikki päälläni edestakaisin.
Nuutuneelle ololle vihermehupaukku tekee terää.
Villin pihan etuja ovat luomut villivihannekset. Osan nokkosista ja horsmista kuivaan, mutta niin pitkään kuin mahdollista, syön niitä sellaisenaan.
Nokkosen poltinkarvat murskautuvat lingotessa. Ensimmäisellä kerralla vähän jännitin, että polttaako suuta tai vatsaa mutta eipä polta.
Nokkosen ja horsman lisäksi laitoin mehuun kaksi omenaa, inkivääriä, kurkumaa ja palan kurkkua. Inkivääriä lipsahti vähän liikaa, joten lorautin sekaan tilkan hunajaa.
Horsmamehu on mukavan paksua. Tällä hetkellä horsma on suosikkivihannekseni. Sen ohuet latvat napsahtavat helposti poikki, se on maukasta, eikä sille tarvitse tehdä muuta kuin huuhtaista ja syödä.
Lisää vihermehuja löytyy tunnisteella vihermehut ja luomusyötävää tunnisteella luomuruokaa.