Missu retkeilee pihalla ja satumetsässä

Kun oravanpoikaset rapistelevat portailla, kipaisee Missu usein kuistille kurkkimaan ikkunoista. Ikkunalaudat ja pöytä ovat hyviä tarkkailupaikkoja. Harmillista etten saanut kuvaa, kun Missu ja orava tutkailivat toisiaan lasin läpi. Missu istui sisällä ikkunalaudalla ja orava ulkona ikkunapellillä. Pelti on liukas, ja orava joutui koko tapaamisen ajan hakemaan tasapainoa.


Missu tykkää ulkoilla mieluummin kantokopassa kuin valjaissa. Koppa onkin hyvä, koska sinne eivät ahnaat itikat pääse. Kopassa voi myös kääriytyä vilttiin, ja tuulisella säällä kopin päälle laitetaan viltti lisälämmöksi.


Yleensä Missu valitsee pienemmän kopan, kun sille ehdottaa uloslähtöä. Ehkä se on oppinut, että pienemmässä kopassa se saattaa päästä kävelylle. Iso kantokassi on liian raskas kannettavaksi mutta pienempi kulkee hyvin mukana, kun sen kantohihnan viskaa pään ylitse. Haen usein Missun kanssa postit laatikosta ja tarkistan ja kastelen istutukset. Olen jopa haravoinut Missun kanssa.

Missu on kävelyretkillämme aivan hiljaa. Se kurkkii kopan ikkunoista ja kuuntelee luonnonääniä. 


Eilen pieni oravalapsi tuli pihalla ollessammme temppuilemaan muutaman metrin päähän, ja Missu seurasi sen menoa hievahtamatta. Oravavauvoja on jo neljä, joten huisketta pihapiirissä riittää. 

Monet lintulapsetkin ovat jo kuoriutuneet ja harjoittelevat kiivaasti elämäntaitoja vanhempiensa opastuksella. Vihervarpusten, talitiaisten, peipposten ja viherpeipposten lentoharjoituksia on ihana seurata. 
Lintuvauvat ovat niin kepeitä, etteivät hennot sireeninoksat edes taivu vauvojen istahtaessa oksille levähtämään tai odottamaan välipaloja.


Toisspäivänä oli telkkäemo köllöttänyt yhdeksän poikasensa kanssa Tiinan ja Pekan laiturilla. Saunojat olivat jättäneet uimisen väliin, ettei pesueelle aiheutunut turhaa stressiä. 


Pari päivää sitten kävimme Missun kanssa pienellä luontoretkellä läheisessä satumetsässä. Vaikka pihallakin kasvaa kieloja, halusin käydä salaisessa kielopaikassani metsässä. Satojen kielojen tuoksu on huumaava. 


Matkan varrelta napsin kuvia ojakellukoista


ja lemmikeistä. Lemmikki on yksi lempikukkasistani. 


Pihalla ja metsänreunassa hehkuvat myös pikkuruiset orvokit. 


ja puna-ailakit. Kukkapenkit ovat täynnä ailakkeja, ja myös akileijat ovat ilokseni levinneet pihalla. Akileijat eivät vielä kuki, mutta osa on jo nupuilla. 



Pihamaalta kuvia ja juttuja löytyy lisää hakusanalla pihahommia ja Missujuttuja tunnisteella don-sfinx.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa