Kesävauvoja ja kukkasia
Terttu-serkkuni lähetti kuvia kesäparatiisinsa pienistä naapureista. Harmaasieppo on rakentanut pesän hyyskän ikkunalle ja viis välittää ympäriston tapahtumista, vaikka hautojan ja istujan välimatka on vain neljäkymmentä senttiä.
Pian munat kuoriutuvat ja lapsukaiset lähtevät omille teilleen. Ehkäpä saan Tertulta blogiin kuvia myös uusista tulokkaista.
Naakat mellastivat pihallani aikansa, mutta nyt ne ovat poikasineen jo siirtyneet johonkin muualle. Naakkojen elämöinnistä kuuli, milloin haukka tai varis uskaltautui liian lähelle naakkojen pesäpuuta.
Oravavauvoja vilistää joka puolella. Osa poikasista on vaaleita ja osa ihan tummanruskeita.
Uteliaita ovat oravalapset ja tulevat viereen kurkkimaan pähkinöiden toivossa.
Eilen jätin kompostiin menevän pussukan hetkeksi ulkoportaille. Kun kohta menin pihalle viedäkseni pussin perille, olivat oravat ja linnut jo ehtineet levittää sen tahmean sisällön portaille.
Luonnonkukat kukoistavat hoitamatta. Metsäkurjenpolvet
ja hiirenvirnat ovat nyt kauneimmillaan.
Kliivia on tainnut vähän seota. Se työntää koko ajan uutta kukkavartta, vaikka toin sen ulos kesälomalle.
Kliivia ei ole pitänyt kunnollista lepotaukoa koko vuonna, mutta ei se näytä siitä kärsivän.
Pitkähäntäisten kuvat olen napannut kauan sitten. Nyt en ole malttanut istua myyräjahdissa kameroineni, vaikka myyriä ja hiiriä on tavallista enemmän. Niin kauan kuin pitkähäntäiset eivät tule sisälle, suhtaudun niihin maltillisesti.
Tavallisesti hyvinä myyrävuosina pihalla on enemmän pöllöjä kuin nyt. Myös kärpälle ja lumikolle olisi runsaasti syötävää, mutta en ole nähnyt niitä aikohin.
Pihapupujen lapsukaisia on mukava katsella. Pörröiset vauvat loikkivat huolettomina pihalla ja säikähtäessään jotain piiloutuvat auton tai hetekan alle. Nokkelimmat hoksaavat pujahtaa liiteriin ja joskus aitan avoimesta ovesta sisään. Piilopaikoissaan puput kyyhöttävät ihan liikkumatta ja hiljaa ja pinkaisevat karkuun vasta äärimmäisessä hädässä.
Räkättirastaita ja niiden palleroisia poikasia on pihalla lukematon määrä. Iso osa räkättien ajasta kuluu oravajahdissa.
Räksät eivät voi sietää oravia. Missä on orava, on siellä usein myös raivoisa räksä.
Lintujuttuja löytyy lisää tunnisteella linnut ja oravajuttuja tunnisteella oravat.