Lankojen värjäämistä raparperilllä, koivulla ja pajulla
Tiinan ja Pekan pihalla kasvaa liian paljon raparperiä.
Aikaisemmin toin liikatuotantoa mehua varten. Mehua tein näin Raparperimehua.
Nyt toin jättisuuria varsia lehtineen lankojen värjäystä varten.
Raparperi pureuttaa itse itsensä, joten soppaan ei tarvittu sen lisäksi muuta kuin vettä.
Laitoin varsia ja lehtiä muhimaan sadeveteen puuhellalle, missä ne saivat kiehua pitkään. Kun kattilassa oli enää löllöjä varsien ja lehtien jämiä, rupesin niitä siivilöimään. Siitäpä tulikin sotkua.
Minulla on vain pienehkö metallinen siivilä, joten aloin valuttaa kuumia, painavia ja liukkaita keittojätöksiä muovisiivilän kautta toiseen kattilaan. Siivilä meni painon alla lötkyksi ja luiskahti kattilaan. Suuri määrä epämääräistä keitosta kimposi siivilästä ties minne. Eikä kerta riittänyt, vaan sama tapahtui kolme kertaa.
Lopulta sain vedestä suurimman osan mönjästä pois, ja laitoin märät vyyhdit kattilaan. Toinen vyyhti oli seiskaveljestä ja toinen lahjaksi saamaani lampaanvillaa, jota eräs tuttuni oli kehräyttänyt omien lampaiden villasta.
Raparperilangasta tuli yllättävän vaaleaa, hennosti kellertävää. Kuva jäi valitettavasti siitä vaiheesta ottamatta.
Koska halusin hieman voimakkaamman väristä lankaa, otin langat vähäksi aikaa pois vedestä, ja pistin veteen vastan likoamaan. Sain vastan tilaisuudesta, missä vastantekoa opetettiin.
Missu viihtyy värjäyspuuhissa ja varsinkin lämpimän hellan ääressä. Onneksi Missu oli muualla juuri silloin, kun sähläsin siivilän kanssa.
Vastalla sain liemeen lisää väriä, ja laitoin vyyhdit uudelleen veteen.
Lopputuloksena raparperi-koivuliemellä sain kerällä olevat langat.
Viereiset vaaleat vyyhdit sain, kun lisäsin seuraavana päivänä vanhaan liemeen pajunoksia. Keitin soppaa kunnes lehdet olivat aika entisiä.
Halusin kokeilla, voiko edellisen päivän lientä hyödyntää. Aika jännä, että langoista tuli näin vaaleita, vaikka pohjana olleella liemellä tuli noin värikkäitä lankoja.
Tässä näytteitä tämän kesän lankavärjäyksistä.
Lissä värjäyskokeiluja löytyy hakusanalla värjääminen.
Näissä linkeissä uusimipia värjäyskokeiluja