Sinistä siellä ja täällä

Huushollissani näkyy minuun välillä iskevä sinisen himo. Aluksi maalasin sinisellä vain pieniä tavaroita, ja jotenkin kirpusta sattui käteen kaikenlaista sinistä romua.

Välillä himo saa yliotteen, ja alan sutia suurinpiirtein mitä eteen sattuu. Tosiasiassa käytän kyllä jotain löyhää harkintaa.
En esimerkiksi (vielä) ole maalannut vessanpönttöä enkä jääkaappia. Ja pakastekin on muuten vielä koskematon. Että en minä nyt sentäs ihan mahdoton ole.

Huonoina päivinä luovuus kukkii. Parempi onkin hyödyntää epämieluisa energia johonkin hyvään, kuin jäädä surkuttelemaan itseään.
Olin kerran Aika Pahalla Päällä. Mökötin itselleni, kunnes muistin, että minullahan on sinistä maalia.
Sitä mukaa kun eteisenovi alkoi muuttua siniseksi, huono tuuli haihtui. 

Ihmettelen, että maali on pysynyt paikoillaan jo yli kaksi vuotta. Se kun on vesiliukoista, ja ovi on ehkä alun perin maalattu öljymaalilla tai jollain. Niin päättelin, kun ensimmäiset kerrokset eivät meinanneen millään ottaa kiinni oveen. Joo tiedän, entiset maalit olisi pitänyt hioa pois, mutta eipä tullut mieleen. Ja siinä vaiheessa kun tuli, olin jo maalannut yhden osion.

Olohuoneen muurin vetäisin siniseksi ovea jo paljon aikaisemmin. Muistaakseni olin silloin ihan hyvällä tuulella. Teki vain mieli saada sinistä maalia näkyvään paikkaan. 


Olkkarin halkojemman, joka on tuvan entisen tiskipöydän vedettävä halkolaatikko, maalasin jo ajat sitten. 
Niin kävi myös tuvan halkolaatikolle ja eteisen kenkälaatikolle.  





Vanhan tiskipöydän vetolaatikot ovat tietenkin myös sinisiä. Ne ovat olkkarissa ja täynnä kirjoja. 

Puisesta kenkätelineestä tuli sinikäsittelyn jälkeen niin nätti, etten raskinut enää laittaa siihen kenkiä. Ja oikeastaan tarvitsinkin sohvan päätyyn matalan hyllyn isoille kirjoille. Ne olivat siihen asti viereksineet pinoissa lattialla.

Mummini pienet puutuolit ovat nätit kuin karamellit nyt kun ne ovat - kuinkas muuten - sinisiä.

Omakutoisessa väriterapiassa on taikaa, vaikka se kuulostaakin huuhaalta.