Kurkkupurkkeja kuin ennenvanhaan

Ohut muovinauha oli 1960-luvulla suosittu askartelutarvike. Siitä solmittiin mattoja, päällystettiin peltipurkkeja ja tehtiin lampunvarjostimia. 
Meilläkin oli kotona lampunvarjostimia, joiden muovit helposti vähän kärtsäsivät ja sulivat uuteen malliin. 

Superlonilla pehmustettuja ja muovinauhoilla päällystettyjä purkkeja oli joka toisessa mökissä. Näppäräsormiset tekivät purkkeja myyntiin asti.
En nyt kyllä osaa päättää, että olivatko kirjavat purkit kamalia vai kamalan ihania, mutta nostalgia vetää puoleensa.
Sitäpaitsi vintilläni oli entisen omistajan peruja, pari vajaata punaista nauhakerää, ja pitihän niistä jotain tehdä. 

Tyhjensin naulajemmana toimineen kurkkupurkin, ja päällystin sen ensin ihan omituisella, pehmeällä muovisella pöytäliinalla. Kellertävä kummajainen oli varmaan mummini peruja, eikä sitä voinut käyttää pöytäliinana. Se nimittäin tarttui kiinni pöydän pintaan, eikä meinannut millään siitä irrota. 
Leikkelin liinan parin sentin levyisiksi nauhoiksi, ja kieputin ne purkin ympäri. Purkista piti irroittaa pohja pois, että nauhaa sai kierrettyä sisä- ja ulkopuolelle. Nauhanpätkät liitin yhteen nitojalla, koska muovi ei pysynyt muuten paikoillaan. Kyllä se mokoma pöytään liimautui, mutta eipäs metallipintaan. 
Muovi oli niin paksua ja pehmoista, että en laittanut sen alle superlonia.
Punaisen nauhan pyöritin keltaisen päälle. Pätkät liitin yhteen teipillä, jonka sai peitettyä kerrosten alle. Lopuksi niputin aina muutaman nauhan yhteen, että alimmainen kerros tuli sopivista kohdista näkyviin. 
Pohjan leikkasin purkkiin paksusta pahvista, ja sulloin sen sisäkautta paikoilleen. Se ei ole oikein siisti, mutta eipä sitä näe romujen alta. 
Alkuperäisen pohjan päällystin kanneksi. Helminupin kiinni solmimista varten piti iskeä kanteen reikä. Pehmustin kannen samalla pöytäliinalla kuin purkinkin ja viimeistelin sen punomalla päällimmäiseksi punaista nauhaa.

Aloin ymmärtää, miksi purkkeja oli ennen niin monissa kodeissa. Niiden askarteleminen on tosi hauskaa puuhaa. Vanhoista nauhoista riitti vielä toisenkin purkin päällystykseen, ja kun ne loppuivat ostin pari kerää lisää. 
Valkovihreän purkin pehmusteena käytin pakkausmateriaalina ollutta ohutta superlonia. 


Erilainen peltipurkkijuttu tässä Liian hieno roskikseksi

Tuunattuja purkkeja ja purnukoita löytyy lisää hakusanalla purnukat.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla