Korviksia nahkahapsuista, sulista ja uistimista

Leila tilasi itselleen nahkarotsista tekemäni korviksen kaltaisen mutta näyttävämmän korvakorun. Leilalla on yleensä muiden korvisten lisäksi toisessa korvassa yksi iso koru. 

Ensimmäinen versio nahkarotsikorviksista katseltavissa tässä


Näpertelin samaan syssyyn kaksi isoa korvista. Leikkelin palaset nahkatakkia ja kirpusta joskus ostamaani nahkahamosta näin. 

Euron nahkahameesta on ollut jo moneksi eikä loppua näy.


Levitin hapsukon yläreunaan liimaa. Samalla ranneliikkeellä kun rullasin sen kokoon, kiinnittyivät paikoilleen nahkasuikaleet koukkujen kiinnittämistä varten. Vihreään korvikseen lisäsin pätkän riikinkukon sulkaa ja ruskeaan, myös isän perhotarvikkeista jäänyttä, hieman kiiltävää ohutta silppua. 

Leila väitti, että hapsu, tai miksi sitä nyt nimittäisi, näyttää liikaa bilehileeltä, mutta laitoin sitä silti.
Jos korvis ei näytä hyvältä siinä mihin se on tarkoitettu, sen voi laittaa roikkumaan vaikka unisieppariin.




Samassa näpertelyinnossa tein Hesselle korvakorun vanhasta uistimesta ja höyhenistä. Hesse huvittelee tässä kyläillessään vaihtamalla tuunattaviin lamppuihin johtoja ja tarkistaa muitakin sähköjuttuja. Minä puolestani huvittelen tekemällä hänelle koruja. Hyvä systeemi.


Uistimesta oli jäljellä enää vain lippa, mutta se riitti oivallisesti korvikseen. 


Lisää korviksia, muitakin koruja sekä korutelineitä löytyy hakusanalla korut.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa