Appelsiinikorvikset

Olipas kiva taas näperrellä korviksia. Edellisiä taisin tehdä joulun aikoihin (Talvikorvikset ja Joulukorvis).

 Tuunattavaa -postauksessa kirjoitin lahjoiksi saamistani tarvikkeista.




Appelsiinikorvikset valmistuivat nopsaan, koska siivut olivat jo valmiiksi kuivattuja. 

Sitruunakorviksia ja -verhoja (Sitruunaverhot ja -korvikset) tehdessäni piti malttaa odottaa sitruunoiden kuivumista. Sitruunaprojekteissa tupa tuoksuu aina monta päivää sitruunalta, kun siivut valuvat vähitellen kuiviksi leivinuunin päällä. Kuivatus on tahmeaa puuhaa, ja aluspapereita joutuu alussa vaihtamaan muutamia kertoja. Sitruunaviipaleita pitää myös käännellä, että ne kuivuvat hyvin joka puolelta eivätkä tartu aluseen kiinni.



Kiinnitin appelsiinit koukkuihin rinkuloiden avulla.  Tein renkaista pienet pötköt, joista ylimmät kiinnitin koukkuihin. Renkaita voi väännellä itsekin, mutta nämä olivat valmiita. Minulla on aina jemmassa perustarvikkeita, joita tarvitsen koruja väkertäessäni, eri kokoisia rinkuloita, korupiikkejä ja koukkuja, kaikki nikkelivapaita.

Käytin jokaiseen korvikseen kaksi appelsiininsiivua. Toisiin osuessaan ne rapisevat mukavasti korvanjuuressa. Harmi kyllä ne eivät enää tuoksu kuten itsekuivatut sitruunat tekevät vähän aikaa. 

Korvikset ovat isohkot ja tosi kevyet. Ne pysyvät paikoillaan paremmin, jos koukun liukumista pipon tai huivin mukana maahan jarruttaa silikonitäpeillä. 

Täpit ovat nerokas keksintö. Ne ovat kevyet, näkymättömät ja halvat. Käytän niitä myös muissa kevyissä korviksissa.  

Muutamat hyvät erilaiset korupihdit helpottavat korujen näpertelemistä huomattavasti. Tein aika pitkään koruja ihan tavallisilla pihdeillä, eikä lopputulos ollut aina niin hyvä. Pihdit tekivät naarmuja joihinkin materiaaleihin ja ne olivat korupihtejä kömpelömmät käyttää. 

Lisää koruja ja korutelineitä löytyy lisää tunnisteella korut.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa