Piti tulla matto, tulikin vati

Pyörittelin näpeissäni nyörejä ja nauhoja -laatikon sisältöä, ja sain päähäni tehdä sekalaisista pätkistä pienen maton. 


Nyörejä kuten muitakin tarvikkeita kertyy, koska en voi heittää käyttökelpoisia nauhoja, vetskareita, paljetteja, nappeja yms pois, kun puran tai tuunaan vaatteita. Nyörejä tulee myös paperista lahjakasseista ja milloin mistäkin. Pitkä punainen nauha on peräisin omituisesta joulukoristeesta.


Jos olisin alunperin älynnyt pyörittää nauhoja kiekoksi pöydällä, ne olisivat ehkä pysyneet paikoillaan. Silloin ne olisi voinut kiinnittää toisinsa liimaamalla nurjalle puolelle tukikankaan. Tai en ole ihan varma olisiko se riittänyt pitämään maton kasassa. 

Koska kieputin nauhoja kiekoksi sormissani, eivät nauhat tietenkään pysyneet pitkään paikoillaan. Niinpä aloin liimata niitä yhteen. Tulos olisi ollut siedettävä, jos kuumaliima ei olisi tursunnut näkyviin myös toiselta puolelta. Nyt näky oli aika ruma.

Ommellen en viitsinyt nauhoja kiinnittää, kuten tein sukkahousumatossa. 
Mattoa voit vilkaista tästä Sukkahousumatto.


Tähän olisi pitänyt ottaa kuva matosta, ennen kuin aloitin sitä väännellä. Se oli melkein tasainen. Tämä kuva on otettu vasta sitten, kun olin jo päättänyt tehdä matosta vadin ja alkanut vääntää siitä muotoonsa.


Pursotin tekeleen toiselle puolelle erikeeperiä, 


taivuttelin sen kulhon päälle ja 


liimasin koko komeuden päälle pienen huivin. Liimaa levitin paksuhkon kerroksen myös huivin päälle. Liima kovettaa kangasta ja samalla tekee vadista tukevamman. 

Muottina olleen kulhon suojasin muovipussilla. 

Huiveja ja muuta tuunattavaa sain lahjoiksi. Lahjat esittelen tässä näin Tuunattavaa. Postauksessa esittelemäni appelsiininsiivut ovat jo korviksia, joita voi katsastaa tästä Appelsiinikorvikset


Tekele kuivui yön kuuman uunin päällä. Aamulla taittelin huivin päät vadin sisäpuolelle, ja levitin myös niiden alle ja päälle liimaa. 


Missu esittelee vanhaa wokkipannua, joka toimi vadin muottina. Pannu on nykyisin kukkalautanen, jonka ulkopuolen spreijasin pinkiksi.


Vati jäi vähän kuhmuiseksi, mutta



se on varsin käyttökelpoinen neulevati. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa