Toteutunut haave, vanha nurkkakaappi

Vihreä nurkkakaappi jäi entisen omistajan jäljiltä asumaan talooni. Minusta se on hieno.   En tiedä miksi haaveilin nurkkakaapista lapsesta asti. 


Lapsuuden pikkunukkeleikeistä on jäljellä kolme muovisen pirttikaluston osaa. Kaluston kaksi pitkää penkkiä on häveyksissä. Kalusteet ovat aina näkyvillä nurkkakaapin hyllyssä. 

Siis näköjään jo lapsena tykkäsin sinisistä huonekaluista ja vanhanaikaisista tavaroista. 
Muita vanhoja lelujani voi katsella tästä Nalle, tästä Nukkeja 1960-luvulta ja tästä Leluja 1960-luvulta



Nurkkakaapin maalipinta kukkasineen on alkuperäinen. 


Hyllyillä säilytän vanhoja purkkeja, 


joissa säilytän pähkinöitä, pikkuleipiä, kuivattuja yrttejä ja muuta tarpeellista. 



Sininen kattila ja valkoinen emalipurnukka ovat Missun ruokajemmoja.


Kaapin päällä pidän mummin ja ukin posliinista vesikannua ja siihen kuuluvaa vatia. Vati on kahtena kappaleena, mutta en raski heittää sitä pois. Olen joskus liimannut osat yhteen, mutta ne irtosivat uudelleen kun pyyhin vadista pölyä. Ei siis kannattaisi olla liian siivousintoinen. 


Kaapin päällä säilyvät myös Terttu-mummini kioskin jäämistöstä säilyneet kaksi jätskitötterön pidikettä, suoraan 60-luvulta. 






Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa