ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, Matkailu avartaa

Perheelläni on tapana ottaa maukkaat eväät pienillekin matkoille. Äidilleni tuli vähän kiire Lieksan junalle, ja hän laittoi mehua ensimmäiseen käsiin sattuneeseen pulloon.

Jo Höljäkän nurkilla äiti aloitti eväiden napostelun ja sai punaisen mansikkamehun hörppäyksellään vastapäätä istuvan matkustajan silmät pyöristymään. Mehupulloksi kun oli sattunut valkoinen pullo, jossa luki isoin punaisin kirjaimin Tuoretta verta.

Kun äiti samana iltana palasi iltajunalla, lyöttäytyi torin kulmalta hänen kävelyseuraksensa nuorehko mies. Äiti vastaili treffitarjouksiin nihkeästi, ja samalla kiihdytti askeliaan. Sinnikkäästi mies teki tarjouksiaan, kunnes katulampun keilassa hän näki neitokaiseksi kutsumansa äitini tarkemmin: Per … sinähän oot minun entinen opettaja! Neitokainen sai kulkea loppumatkan ypöyksin, kun ehdotuksiaan tehnyt seuralainen pinkaisi pikavauhtia tien toiselle puolelle ja katosi varjoihin.

Poronpotka

Nähdessäni äitini asemalla odottamassa minua nostamaan kantamuksia junaan, yhteinen matkamme alkoi tuntua huonolta ajatukselta. Olimme menossa viikoksi Taina-sisareni luo Valkeakoskelle, ja minulla oli kamppeita jo omasta takaa yllin kyllin.

Sen lisäksi, että isäni pakotti viemään Tainalle kylmälaukullisen jäistä poronlihaa, oli äitini pakannut mukaan myös litratolkulla jäisiä pakastemarjoja ja parikymmentä videokasettia. Niinpä hampaita kirskutellen nostin junaan lihat, marjat, videokasetit, kirjakassin, kaksi matkalaukkua sekä jättiläismäisen eväskassin.

Joensuun asemalla äiti bongasi kaikista maailman ihmisistä heiveröisimmän ja raihnaisimman näköisen matkustajan avuksemme nostamaan tavaroita jatkojunaan. Olihan kätevää, ettei kyseisellä miehellä ollut omia matkatavaroita, niin hän saattoi kantaa monta kassia kerralla. Huolestuttavaa oli se, että mies kertoi olevansa menossa sydänleikkaukseen. Mitäpä sitä turhaan tavaroita raahaamaan, kun ei ollut takeita elävänä kotiinpaluusta. Se siitä enää olisikaan puuttunut, että kantaja olisi kuukahtanut jäistä poronpotkaa kantaessaan.

Uni voittaa

Julkisilla kulkuneuvoilla matkustaessa on joskus kiusaus tekeytyä nukkuvaksi. Sillä konstilla saa vajota omiin ajatuksiinsa, mutta oikea uni voittaa kyllä helposti. Niin kävi silloin, kun junassa heräsin nolosti omaan korahdukseeni. Ääntä tehostivat säpsähdykseni ja sen aiheuttama potku ikkunan kolisevaan aluspeltiin. Viereinen liituraitaherra tekeytyi huonokuuloiseksi, mutta en voinut olla huomaamatta virnistystä hänen suupielessään.

En sentään nojannut vieruskaverin olkapäähän, kuten eräs tuttavani teki lentokoneessa. Hänellä oli ollut kiusaantunut olo pyyhkiessään unikuolaansa tuikituntemattoman vieruskaverin olkapäästä.

Äitini on perhepiirissä tunnettu loistavista nukahtamislahjoistaan. Ei siis ollut mitenkään ennenkuulumatonta, että hän nukahti viiden minuutin matkalla pääkaupungin bussissa. Bussinkuljettaja sai elämänsä säikähdyksen, kun hän oli lukitsemassa varikolle yöksi ajamaansa autoa, ja takapenkiltä pomppasi uninen mummo joka kiljaisi: Joko myö ollaan Lauttasaaressa?.

Jätin tekarit emännälle varahampaiks, jos en ennee tule pihhaan elävänä.

Pakina julkaistiin Ylä-Karjalassa 21.7.2011.

Lisää pakinoita hakusanalla elävästä elämästä tai hupsut jutut.
Piirrokset ovat omiani.