Villasukkia ja pupujusseja

Lankaostolakkoni katkesi taas, kun näin kaupassa nämä moniväriset langat alessa. Mieleni oli jo aikaisemmin tehnyt neuloa kahdesta monivärilangasta sukkia, enkä pahemmin yrittänyt ostamista vastustaa. 

Hennosti kimaltava lanka on nimeltään tähti, ja toisen langan nimi on joulu. Kimaltavalla langalla neuloin joustavaa ja toisella langalla suoraa neuletta. Paitsi jalan alle jäävillä puikoilla neuloin koko ajan suoraa. 


Joululangasta neuloin myös vihreänsävyisiin monivärisukkiin raitoja. Sukat ovat kyllä samankokoiset, vaikka kuvassa ne näyttävän olevan eriparia.


 Ruskearaitainen lanka on sipulilla värjäämääni seiskaveljestä.

Sipulilangat syntyivät näin


Myös nämä langat olen värjännyt itse. Virkkasin niistä joskus isolla koukulla torkkupeiton, mutta kyllästyin siihen ja lopulta purin sen. Niinpä minulla on pussillinen purettuja lankoja, joista tulee vielä monet uudenveroiset sukat.  


Taina jatkaa yhä kirjoneuleharrastustaan. Tämä kuva kummittelee ja siksi sukat ovat ylösalaisin. 


Pihan jänikset eivät tarvitse villasukkia. 


Niitä ei näytä vilustavan kovillakaan pakkasilla. Jäniksen valkoinen talvipuku on kyllä hyvä. Hämärässä pupusta erottaa ensin korkeintaan korvat, silmät ja hännän. Monesti valkoiset puput jäävät melkein huomaamatta, koska huomio kiinnittyy helpommin vieressä nököttäviin värikkäisiin rusakkoihin.  


Lankojen ja kankaiden värjäyskokeiluja löytyy lisää tunnisteella värjääminen ja pupujussipostauksia hakusanalla puput.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Joulu sairaalassa