Tähtipupu
Monet eläinlapset ja aikuisetkin metsäneläimet suhtautuvat minuun
luottavaisesti. On kummallista ja ihanaa, miten rohkeasti ne
tulevat lähelleni, syövät kädestäni tai antavat koskettaa itseään.
Usein kesyyntymistä edesauttavat herkkupalat, mutta aina ei
tarvita lahjuksia.
Muutama vuosi sitten kesäkuussa pihamaalle ilmestyi jäniksenpoikanen.
Aikaisin aamulla se tuli syömään kortteita liiterin nurkalle. Välillä
se heittäytyi hiekalle pitkäkseen ja kieriskeli siinä koipiaan venytellen.
Aina kun näin Tähdeksi nimeämäni jäniksen tulevan, menin juttelemaan sille.
Aluksi se siirtyi vähän kauemmaksi, mutta totuttuaan läheisyyteeni,
se ei vaihtanut enää paikkaa. Monena aamuna istuimme maassa muutaman
metrin päässä toisistamme. Minä juttelin niitänäitä ja Tähti popsi kortetta.
Eräänä aamuna jäniksiä oli kaksi. Uusi tulokas, joka sai nimekseen Ruusu,
oli Tähtipupua vähän arempi, mutta muutamassa päivässä sekin tottui
minuun ja jatkoi puuhiaan minusta välittämättä.
Parin viikon päästä ensitapaamisestamme Tähti alkoi lähestyä minua. Kun
istuin maassa kameroineni, se loikkasi viereeni nököttämään. Olin niin
hämmästynyt, etten oikein osannut sanoa mitään. Ruusukin tuli lähemmäksi,
mutta ei aivan kylkimyyryyn kuten Tähti.
Sitten puput katosivat. Olin ihan pahoilla mielin, kun en
nähnyt niitä pariin viikkoon. Mutta yllätys, yllätys! Ne tulivat takaisin.
Missä lienevät huidelleet, nuo palattuaan jo teini-ikäisiltä näyttäneet
pitkäkorvat. Ne eivät tulleet enää niin lähelle kuin aiemmin, mutta
aivan selvästi olimme yhä kavereita.
 |
Eläinjuttuja löytyy lisää hakusanoilla
puput
oravat
siilit
linnut
metsäkauriit
