Lääkelaukut käsiveskoiksi
Muistaakseni kirjakerhosta sai muutamalla eurolla pienen lääkelaukun
pullollaan laastareita, harsoja ja teippejä. Muovinen valkea laukku oli turhake.
Siis niin ajattelin, kunnes hoksasin, että sehän olisi kiva pikkulaukku. Siinä oli
kantohihna ja sisäpuolella sekä vetoketjullinen että avoin verkkotasku.
Päällystin laukun karamellipapereilla, joilla olen päällystänyt paljon
muutakin. Levitin reilusti Decoupage-lakkaa molemmin puolin
papereita, ja liimasin ne laukun pinnalle. Muovimaiset
paperit oli hankalampi kiinnittää kuin paperipintaiset, mutta
lopulta nekin suostuivat pysymään paikoillaan.
Viimeistelin pinnan muutamalla lakkakerroksella.
Laukun hihna oli liian lyhyt aikuiseen käteen. Kiinnitin
siihen kaksi avainrenkulaa ja niihin hajonneen käsilaukun hihnojen

kiinnityslenkit. Pujotin virkatun pitsinauhan päät lenkeistä, taitoin
Kun samanlainen laukku osui toisen kerran kohdalle,
Toisen laukun koristelin piirtämällä askarteluväreillä siilejä sen
molemmin puolin. Kiinnitin lyhyeen hihnaan avainrenkaat
ja niihin kaulassa pidettävien avainnauhojen renkaalliset klipsit.
Renkaiden läpi pujotin hihnan ensimmäisen laukun tapaan.
Hihna on purkamani villatakin koristenauha.
Lisää tuunattuja laukkuja ja kasseja löytyy tunnisteella laukut
ja karkkipaperijuttuja hakusanalla karkkipaperit.

Miniveskoissa ei voi kantaa mukana turhaa roinaa. |