Mökkejä vuorataan laulun hinnalla
Rouva Kirjosieppo kotinsa ovella |
Useimmissa pöntöissä asustavat sini- ja talitiaiset ja kirjosiepot.
Kirjosiepot valloittaisivat mielellään kai vaikka kaikki pöntöt, mutta tiaiset pitävät aika hyvin puoliaan.
Sinitiainen kyllästyy joskus häiriköintiin ja tekee pesän rauhallisempaan paikkaan.
Siepot tappelevat mökeistä myös keskenään. Höyhenet vaan pölähtelevät, kun kirjosieppopojat mittelevät taivaalla.
Kirjosiepot ovat eloisia pieniä lintuja, ja niihin kiinnittää huomiota helpommin kuin harmaasieppoon.
Harmaasieppoja asuu pihalla ainakin kaksi parikuntaa, toinen toisella ja toinen toisella puolen taloa, vintin tuuletusluukun reunalaudalla. Pesästä näkyy maahan vain linnun pää ja kaksi nappisilmää.
Kymmeniä, kymmeniä vuosia sitten harmaasieppo rakensi pesän mökkinaapurimme souturukkaseen. Rukkanen oli ollut yön yli tuulettumassa kuistin parrun päällä, ja aamulla siellä oli linnunpesä.
Naapurimme oli sekä hellämielinen että nuuka mies. Hän antoi sieppojen pesiä rauhassa, mutta ei raskinut ostaa uusia rukkasia. Se ei varmasti tullut hänelle edes mieleen, vaikka hän kävi kokemassa verkkoja joka aamu ja ilta, ja rukkaset olisivat olleet tarpeen. Poikasten lähdettyä avaraan maailmaan, naapuri otti rukkaset parrun päältä, kopisteli niistä roskat pois ja vetäisi ne koviksi muuttuneiden kämmentensä suojaksi.
Eläinjuttuja löytyy lisää hakusanoilla
linnut
oravat
metsäkauriit
puput
siilit