Roisto ja Roiston kaverit

 

Roisto ja Roisto numero kaksi ulkoilevat
 Estin tytärtäni tuhlaamasta. Hän meinasi ostaa kaupasta
Kamalan Ruman tyynyn. Tyyny oli omituinen yksisilmäinen otus,
joka jostain syystä vetosi tyttäreni tunteisiin. Ruman ulkonäön 
lisäksi tyyny oli tekokuitua ja vieläpä kallis.
Lupasin ommella Leilalle samantapaisen tyynyn sillä ehdolla,
että sillä saisi olla kaksi silmää.
Roisto syntyi vanhasta trikoopaidastani. Silmät, hampaat ja suun 
se sai ylijäämätilkuista. Kulahtaneen tyynyn vanusta tuli Roistolle 
hyvät täytteet. Pehmoinen tyyny oli kyllä aika kiva, mutta en olisi 
arvannut, miten monta samanlaista joutuisin vielä ompelemaan.
Kun Nuotti syntyi, hän tykkäsi kyhnöttää äitinsä lempityynyn päällä, 
eikä mennyt kauan kun Roisto vaivihkaa muutti Nuotin sänkyyn. Leila
mieluili Roistoa takaisin omaan sänkyynsä, joten ompelin Nuotille 
 toisesta pehmoiseksi kuluneesta trikoopaidastani Raimon. 
Sen saattoi hyvin tunnistaa Roiston sukulaiseksi, ja olin varma 
vaihtokaupan onnistumisesta.  
Mutta kuinkas kävikään. Nuotti viskasi Raimon pinnasängyn reunan yli
lattialle ja puristi Roistoa tiukasti kainaloonsa. Seuraavaksi ompelin
Roistolle serkkutrion, mutta kukaan niistä ei kelvannut Nuotille.
Nuotti halusi pitää Roiston, ja siihen oli Leilan tyytyminen. 

Roisto alkoi lahota kovassa käytössä, joten ompelin Roiston numero
 Kaksi. Mielestäni se oli alkuperäisen kanssa identtinen, mutta
erehdyin pahan kerran. Kun ojensin Kakkosen Nuotille, hän katsoi sitä
hetken epäluuloisena, viskasi sen nurkkaan ja äkäisesti minua katsoen sanoi:

"Tämä ei ole Roisto. Missä Roisto on?"
 

Vähitellen koko katras pääsi mukaan leikkeihin, mutta kukaan 
ei saavuttanut alkuperäisen Roiston kaltaista asemaa. 
Myös Nuotin serkkutyttö Seela sai myös oman Roiston, mutta se ei 
koskaan saanut samanlaista suosiota kuin alkuperäinen. 

Roiston serkut talvisäässä.

 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa