Pitsihörhelö kattolamppuna
Jotkut kirpputoriostokset ovat löytöjä ja toiset taas eivät niinkään. Mutta onneksi harhaostoksiakin voi usein uudistaa tai pistää ne eteenpäin toisten iloksi tai riesaksi.
Ostin vuosia sitten valkoisen jakun, joka oli kauttaaltaan koristeltu pitseillä. Upouusi jakku ylläni olin nousemassa autosta mennäkseni maitokauppaan, jolloin Heidi-tyttäreni tokaisi.
"Mikä tuo on? Jos aiot se päällä mennä kauppaan, niin minä en tule mukaan."
Pitsejä oli kieltämättä aika reilusti, ja näytin se päällä lähinnä kermakakulta. Niinpä ostos päätyi pahvilaatikon pohjalle. Se odotti siellä käsittelyä vuosikausia. Lopulta ratkoin siitä pitsit, jotka lojuivat laatikonpohjalla vähintään yhtä pitkään.
Kevään mittaan olen tuunannut jo kertaalleen tuunaamiani varjostimia. Kaipasin sinisellä kiurujen yö -tapetilla tapetoituun makkariin lisävaloa, joten näpertelin kattoon valkoisen pitsiunelman epäonnistuneen ostokseni suurimmasta pitsistä. Se oli leikattu vinksinvonksin, enkä ruvennut sitä oikomaan. Ompelin vain sen muutamista kohdista käsin kiinni metallikehikkoon, ja jätin pitsit roikkumaan vapaasti.
Sinne tänne pitsin alareunaan kiinnitin rihmalangalla Heidin ohuesta rautalangasta vääntämiä tanssijattaria. Ne tanssahtelevat nätisti pienenkin ilmavirran niihin osuessa.
Lisää tuunattuja valaisimia
Öljylampusta pöytälamppu
Lampetti uuteen kuosiin
Rapumerrasta kattovalaisin
Varjostin jämälangoista
Pöytälamppu uusiksi
sekä hakusanalla valaisimet