Rusakkovauvat sisäpupuina

Omena ja Pähkinä päiväunilla.

Näin keväisin tiedotusvälineissä muistutetaan ihmisiä siitä, että villieläinlapset ja linnunpoikaset pitää jättää rauhaan. Niitä ei saa omaksi ilokseen kosketella saatikka viedä kotiin. Vasta kun on aivan varma, että ne ovat jääneet heitteille, niitä voi - ja pitää - auttaa. Niin suloisia kuin vauvelit ovatkin, muistutuksesta kannaisi ottaa vaarin.

Vanhemmilleni tuotiin silloin tällöin pulaan joutuneita lintuja tilapäiseen hoitoon. Kellarissa majaili esimerkiksi vammautunut ja kiukkuinen joutsen, kylmettynyt fasaani ja siipirikko mehiläishaukka. 

Kerran vanhempani saivat hoidokikseen hirvenvasan. Hirviemo vasoineen oli kuljeskellut pellolla. Jostain syystä vasa oli kipaissut muutaman kymmenen metrin päähän emosta ja jäänyt tienposkeen katselemaan ympärilleen. Emo oli jäänyt pellolle odottelemaan karkulaisen paluuta. Paikalle sattuneet ihmiset olivat nousseet autosta silittämään vasaa, jolloin sen emo oli pinkaissut metsään ja jäänyt sille tielleen.  

Vasa ei osannut yksin lähteä mihinkään, vain jäi tienreunaan seisoskelemaan. Siitä nälkäinen vasa päivän päästä tuotiin vanhemmilleni.  

Vajaan viikon ajan vasa asui sisähirvenä, ennen kuin sille onnistuttiin löytämään pysyvä koti. Kylään tulleet vieraat taisivat hieraista silmiään nähdessään hirven köpöttelevän keittiössä ja olohuoneessa kotieläimen lailla. Pihalla vasa seurasi ihmisten kintereillä eikä yrittänytkään livahtaa autotielle. 

Puunjuurella yksin kyköttävä rusakkovauva ei välttämättä ole orpo, vaan sen emo käy ruokkimassa sitä vain kerran tai kaksi päivässä. Kymmeniä rusakoita "pelastetaan" aivan turhaan.

Joitakin vuosia sitten sain viiden viikon ajan ilon ja kunnian huolehtia kahdesta oikeasti orvosta rusakkolapsesta. Pupuja ei tuotu hoitooni ennen kuin varmistui, ettei emo tosiaan käynyt niiden luona moneen päivään. Yksi poikanen ehti jo kuolla hangelle tilannetta seuratessa.

Omena ja Pähkinä olivat aivan ihania otuksia. Niitä piti aluksi syöttää pipetillä päivin ja öin muutaman tunnin välein. Jouduin käymään kesken työpäivänkin imettämässä vauveleita. 

Puput saivat hepulin, kun ensimmäisenä yönä laitoin kannelliseen laatikkoon. Ne metelöivät laatikossa niin vimmatusti, että ne oli pakko laskea vapaiksi. Laitoimme kaverini kanssa niille nukkumapaikkoja joka huoneeseen. Päivisin ne kaivautuivat pehmoisiin myttyihin, mutta öiksi ne halusivat viereeni. Aluksi ne eivät päässeet sängylle vaikka kuinka pomppivat. Lopulta ne seisoivat takakäpälillään, nojasivat sänkynlaitaan ja kurkottivat sänkyyn päin. Taisin minä niitä vähän auttaa, että ne pääsivät nukkumaan haluamaansa paikkaan, tyynylleni. Kahden rusakon nukkuessa poskeani vasten, tunsin olevani keskellä satua. 

Töistä tullessani kuulin pikkutöppösten vipellyksen pupujen rynnätessä minua vastaan. Ne kaipasivat paljon hellyyttä, ja niiden lempipaikka olikin kaulallani. Joskus ne nukkuessaan pureskelivat korvanlehtiäni pikkuruisilla hampaillaan.

Eläinjuttuja löytyy lisää tunnisteilla

puput
siilit
metsäkauriit
oravat
linnut