Matonkuteita yli oman tarpeen, matonkudeverhot tupaan

Äitini on himoleikkaaja. Hän leikkelee talteen kiinnostavia lehtijuttuja ja kirjekuoria 
ja kaikkia muita joutavia papereita muistilapuiksi, mutta yksi leikkelyhimo on 
ylitse muiden: matonkuteet. Kiinnostavaksi asian tekee se, ettei äiti ole ikinä 
kutonut yhtään mattoa. Siivosimme sisareni kanssa äidin valtavia matonkudevarastoja
päiväkausia. Nyt ne kaikki ovat sievästi järjestyksessä, värien mukaan lajiteltuina 
lukuisissa  suurissa pahvilaatikoissa.
Matonkuteista voi tehdä muutakin kuin ryskyttää niistä mattoja kangaspuissa. 
Olen virkannut niistä pyöreitä mattoja ja neliskulmaisia istuinalusia, 
mutta pölyävien kuteiden virkkaaminen alkoi lopulta vähän kyllästyttää. 
Sitä puuhaa jatkan kesällä pihalla, missä kankaista irtoava pöly saa levitä 
minne haluaa.




Ratkaisin aluksi kaksi kikkanaa tyynyliinaa ja ompelin niiden yläreunoihin
kujat verhotankoa varten. Sitten siksakkasin entisiin tyynyliinoihin kuteita 
vieriviereen. Tyynyliinojen pitsit jätin näkyville keskelle verhoja. Ikkunaa vasten
jäävälle puolelle en kuteita ommellut. Vaikka tein vain kaksi vajaat kuusikymmentä 
senttiä korkeaa salusiinia, meni työhön melkein koko päivä. Osa ajasta tosin kului 
kuteiden valitsemiseen. Satoja värikkäitä keriä katsellessa kun meinasi tulla 
runsaudenpula. Tuntuu kodikkaalta katsella verhoja, joissa on kuteita
mummin kävelypuvusta, isän pyjamasta, lapsuuden kesämökin pöytäliinasta ja
monista muista tutuista kankaista.

Matonkudeverhot tuovat muistoja mieleen.



Lisää verhojuttuja hakusanalla verhot

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Kuva
Leila tilasi pitkät virkatut säärystimet, jotka nyhersin paksusta langasta. Kellertävät langat, paitsi alareunan tummankeltaisen, värjäsin monta vuotta sitten alkukesällä sekalaisilla kasveilla, joita pihalla sattui innostuksen hetkellä vihertämään. En ole ihan varma, mitä pataan kaikkea pistin. Muistelen liotelleeni lankoja ainakin pajun- ja koivunlehtiliemessä ja jonkun kokeilun tein lepänlehdillä. Pureutusaineena käytin nokkosta. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnän lankavärjäyksissä saaveihin kertynyttä sadevettä. Värjätyt langat olivat alunperin jotain epämääräisiä vaaleita keriä. SIninen lanka on toisella kierroksella eli purettua ja loput lankojen loppukeriä. Virkkasin nelosen koukulla 54 ketjusilmukkaa, ja vasta jossain nilkan seutuvilla kavensin virkkausta hyppäämällä kolme kertaa kahden silmukan yli.  Ensin virkkasin avointa perusvirkkausta neljä kerrosta, jonka jälkeen yhdistin reunat ja aloin virkata putkea. Siten sain saumattomat säärystimet.  Nelj...
Lue lisää

Jäähyväiset

Kuva
Hei kaikille lukijoille.  Tämä on viimeinen postaus Mäntymäeltä.  Täällä kirjoittaa Leila, ei enää Kristiinan sanelusta, vaan Kristiinan kunniaksi.  Blogin idearikas luoja, minun ja siskojeni Heidin ja Johannan maailman rakkain äiti, Bayowan, Nuotin, Seelan, Edenin, Leonin ja tulevan tyttövauvan rakastava, hupsutteleva ja huolehtiva mummi lähti tästä maailmasta eteenpäin.  Äidille tämä blogi oli iloisten asioiden paikka, murehtimisvapaa ja hyvää mieltä tuova ideanurkka. Äiti aloitti tämän blogin sen jälkeen kun hän sairastui ja halusi paikan missä sairautta ei ole, siksi ikävät asiat eivät kirjoituksissa näkynyt, ei ennen viimeisiä aikoja.   Lukijoiden kommentit toivat paljon iloa ja näin ollen kiitänkin teitä äitini puolesta. Uskoisin äidin niin haluavan.  Jätän blogin tänne paikoilleen. Lapsenlapset voivat sitten halutessaan käydä lueskelemassa mummin elosta Mäntymäellä, sekä ehkäpä satunnaiset uudetkin vierailijat löytävät tääl...
Lue lisää

Lankojen värjäys koukuttaa

Kuva
Minulla ei ollut aluksi mitään käsitystä, miten lankoja oikeaoppisesti pitäisi värjätä.  Sen verran katsoin ohjeita vanhasta niksikirjasta, että värin puretusaineena voisi  käyttää raparperiä, katajaa tai nokkosta.  Se oli hyvä tieto, koska en halunnut ostaa kokeiluun muuta kuin langat, ja  pihallani parhaiten menestyvä kasvi on nokkonen. M etsänpohjassa kitui  muutamia laihoja varsia kasvattava raparperi, ja katajien huonot oksat joutivat pataan. Jokunen tiili sai kelvata pihan tulisijaksi ja kattilan virkaa ajoi alumiiniastia, jonka  pohja oli vääntynyt talvella. Unohdin nimittäin tyhjentää saavin,  jonka pohjan vesi jäätyessään muotoili puolipallon muotoiseksi. Pyöreä pohja  ei haitannut mitään, sillä saavi keikkui hienosti tiilien välissä.  Täytin astian puolilleen sadevettä, tungin veteen reilusti nokkosia ja  vuoronperään erilaisia kasveja, mitä nyt satuin pihalta löytämään. Ainekset  saivat kiehua k...
Lue lisää