Sänkypeitto lasten piirustuksista
Olen säilyttänyt suurimman osan tyttärieni lapsina tekemistä
käsitöistä ja piirustuksista. Lasten omatekoiset lahjat ovat aina
Lasten kangasväreillä lakanakankaille piirtämät työt ovat ehtineet toimia
monissa eri tehtävissä. Esimerkiksi Heidin taiteilema purjevene
oli ensin pöytäliina, jonka Heidi isompana ompeli tyynyliinaksi.
Johannan piirtämä pupujussi omistuskirjoituksineen
ja Leilan piirtämä sirkuskuva ilahduttivat vuoroin pöydällä, vuoroin
leipäkorissa.
oli ensin pöytäliina, jonka Heidi isompana ompeli tyynyliinaksi.
Johannan piirtämä pupujussi omistuskirjoituksineen
ja Leilan piirtämä sirkuskuva ilahduttivat vuoroin pöydällä, vuoroin
leipäkorissa.
ja koristaneet sohvan käsinojia.
äitienpäiviä, hauskoja tapahtumia ja haaveita. Piirrokset kertovat
heppahöperyydestä, sirkuksesta, kodista, kesästä, eläintarhasta,
markkinoista ... lasten mielestä kiinnostavista ja tärkeistä asioista.
Silittämällä kankaisiin kiinnitetyt värit ovat
kestäneet aikaa ja monia pesukertoja mainiosti,
vanhimmat yli kolmekymmentä vuotta.
Halusin piirroksia enemmän esille, ja ompelin niistä suuren
sänkypeiton. Piirrosten väliin asettelin vanhoja nenäliinoja.
Vuorin sänkypeitto sai liian lyhyistä lakanoista.
Pehmoisen päiväpeiton päällä on mukava lueskella ja alla ottaa päiväunia.

Sänkypeitossa lasten työt ovat aina esillä. |
Tilkkutöitä lisää hakusanalla tilkut