Missun kevätleninki

Vanhassa talossa on joskus viileää, ja karvattomalle  kissalle saattaa tule vilu.  
Kun Terttu-serkkuni kuuli, että Missun ainoa jumpperi oli mennyt pieneksi, hän tarjoutui neulomaan neidille ruusunpunaisen leningin. 

Missu oli heti tosi kiinnostunut neuleesta. Se viskeli sitä ilmaan ja yritti antaumuksella jyrsiä nappeja. Mutta annas olla, kun ennen uunin lämmittämistä yritin pukea ihanuutta Missun ylle. Silloin kattia vietiin. Se syöksyi sohvan alle ja sieltä samaa kyytiä peiton alle piiloon. 
Viesti taisi olla, että Missu voi kyllä hyvin odotella tuvan lämpiämistä peiton alla.

Myöhemmin yritin yhtä huonolla menestyksellä pukea Missulle mekkoa. Ehkä neljännellä kerralla onnistuin jo pujottamaan peräti sen toisen etutassun hihaan.



Missu on itsepäinen kissa. Pukemista treenattiin kaksi päivää, ja sitten yhtäkkiä Missu olikin yhteistyöhaluinen. Se yritti  vieläkin purra nappeja, mutta ei muuten enää vastustanut pukemista. Se oli oikein tyytyväinen lämpimään leninkiinsä ja poseerasi se yllään ruokakuppinsa vieressä.

Lisää Missujuttuja tunnisteella don-sfinx.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa