Laaduntarkkailija Missu tutkii kestokassiessua

Kestokassista tuli aika kiva essu. Tarvikehinnaksi tuli vain kassin hinta 80 senttiä, koska kaikki muut tarvikkeet olivat mikä mistäkin purettuja. Ompelulanka oli tietysti uutta, mutta sitä ei lasketa. Kassikin oli jo käytetty, joten hinta tavallaan tippui entisestään. 


 Bayowa kyllä varoitti, ettei kassi ehkä kestäisi laatikollista kopiopaperia. Minä väitin että kestää se, kanna vaan. No kesti se muuten, mutta toinen ripa repesi. Koska tarvitsin jotain suojaamaan ovenkarmia vähän kostean maton alle, hajotin kassia lisää. Leikkasin revenneen osan kokonaan irti ja tasasin reunan. 


Silloin kassi alkoi  näyttää essulta. Yhdestä sivukappaleesta sai kaksi isoa taskua. 


Essun teossa ei tarvittu muuta kuin suoraa ommelta. Ompelin taskut vierekkäin. Koska kassi oli liian kapea, levensin sitä vaaleansinisillä puuvillakaitaleilla. Ne olivat ehkä peräisin jostain verhosta, koska kangasta oli pitkä rypytetty kaitale. 


Kun kassi oli jo valmis, huomasin sen revenneen kantohommassa hiukkasen myös irronneen rivan alapuolelta. Siksakkasin repämää hieman, ja aplikoin sen päälle vauvan froteisen ruokalapun kuvan. Kaikkea sitä tuleekin pistettyä talteen. 


Siksakkasin yläreunaan kuminauhaa, joka rypytti reunan sopivan levyiseksi. Irrotin ehjän hihnan, ja ompelin sen aivan essun ylänurkkiin. Ennen toimenpiteitä essun yläreunat lerpsottivat rumasti. 


Vyötärön ympärille essun saa solmittua nauhoilla, jotka ovat peräisin tuunatusta mekosta. Ne eivät oikeastaan ole nauhat, vaan mekon helmasta leikatut kanttaukset. Leikkasin ne ihan ompeleiden vierestä, joten äkkiä katsoen ne ovat ihan siistit. Ne välttävät mainioisti essun solmimisnauhoiksi.

Mekolle kävi joku viikko sitten näin Jättimekosta pitkä hamonen.


 Laaduntarkkailija Missu halusi tutkia myös essun alapuolen. 

 

Essun alla taisi olla mukavan lämmintä, 


koska laaduntarkkailija jäi sinne päivänokosille.


Essuja lisää tässä postauksessa Oodi esiliinoille

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa