Keltaisia kaunokaisia, vihermehuja ja luomusyötävää

Minun ei tarvitse lähteä kauas, jos haluan ihastella kukkasia. Menen vain naapuriin. 
Tiinan ja Pekan puutarhassa on keväästi pitkälle syksyyn aina jonkun kukan kukinta-aika.

Oravien istuttamat auringonkukat suuria, korkeita ja superkauniita.


Oravat ovat olleet aikaansaapia ja istuttaneet siemeniä ympäri pihaa. 


Kultapallot rönsyilevät joka suuntaan.



Myös nauhukset ovat nyt kauneimmillaan.


Mini-samettiruusut eivät juuri mineiltä näytä. Ne ovat paljon korkeampia kuin tavalliset samettiruusut. Lehdissä on tosi voimakas haju, joka tarttui nahkaan kun lehtiä silittelin. 


 Keskityin tällä kertaa keltaisiin kukkiin, enkä muistanut kuvata kasvimaalla muuta kuin mangoldiaa. A-vitamiinipitoinen punajuuren, pinaatin ja sokerijuurikkaan sukulainen sopii salaatteihin, wokkeihin, keittoihin ja ties mihin. 


Onneksi olin kyläilemässä autolla. En nimittäin olisi fillarilla saanut tuomisiani roudatuksi. 

Kassit olivat täynnä kesäkurpitsoita, mangoldiaa, sipuleita, porkkanoita ja pinaattia, kaikki luomuja ja juuri maasta nostettuja sekä omenoita suoraan puusta. Syötävien herkkujen lisäksi toin kotiin ihanan kultapallokimpun. Kellarista sain vielä kaksi purkillista puolukka-kurpitsahilloa ja pakasteesta muovikassillisen viime kesän karviaisia. Ne laitoin suoraan pakkaseen, ja teen niistä mehua myöhemmin. 

Porkkanoiden naateista pistin osan vihermehuun. Lisäksi siihen tuli punaisia viinimarjoja, puolikas omena ja iso pala kesäkurpitsaa. Maistoin mehua vähän ennakkoluuloisesti, ja yllätyin iloisesti. Mehu oli paljon parempaa kuin mitä odotin, raikasta eikä ollenkaan kirpeää.

Punaisia viinimarjoja laitoin myös toiseen vihermehulasilliseen. Siihen lisäsin kesäkurpitsaa, puolikkaan sitruunan, tuoretta inkivääriä ja varsiselleriä. Taas sain yllättävän makuelämyksen. Kannattaa näköjään kokeilla myös sellaisia aineksia, joiden kelpoisuutta vihermehuun epäilee. 


Vihermehukokeiluja löytyy lisää tunnisteella vihermehut.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa