Pöljäilin vähän
Vesi juoksi tuvan hanasta tavallista laiskemmin, joten oli aika putsata sen suu. Helpoin konsti putsata hana on laittaa pussiin etikkaa ja kiinnittää pussi hanan ympärille kumirenksulla.
Olin hajamielisellä päällä, ja onnistuin vähän pöljäilemään.
Ensimmäin pöljäily oli se, kun laitoin etikkaa minigrippien päällispussiin kiinnittäkseni sen kumirenksulla hanan ympärille. Huomasin vasta kiinnitysvaiheessa, että päällispussin nurkassa on reikä. Sitä ei kai ole tarkoitettu käytettäväksi. Sain siis sormilleni ensimmäisen etikkapesun.
Koska etikkaa ei tarvitse olla kuin vähän, sain pussin taiteltua paikoilleen siten ettei se vuotanut enää.
Rupesin pesemään etikkaa sormistani ja aukaisin tietysti hanan. Hah-hah. Vesi tuli aika huonosti, koska hanan ympärillä oli se pussi. Mikä toope! Kyllähän se etikkavesi sitten pursusi reiästä, kun pussi täyttyi vedellä.

Uusi pussi ja uusi yritys. Tällä kertaa muistin mennä käsienpesulle vessaan.
Konsti toimi eli kalkki tai joku muu vedenvirtausta estävä mönjä lähti etikkapesulla pois. Ja hanakin kiiltää kiitettävästi.
Pikkuniksejä löytyy lisää tunnisteella niksit ja mokailua tunnisteella mokailut.